keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Politiikan uutiskatsaus :)

Pieni varoituksen sana ensin: Tästä kirjoituksesta tuli hirmu pitkä ja sisältö on suurimmaksi osin aivan turhaa lätinää :D


Eli paljon seuraavaksi pieni politiikan uutiskatsaus. Paljon on tapahtunut viime päivinä + olen lukenut paljon hauskoja juttuja, joten pitäähän niitä jakaa teidänkin kanssa. Sitä paitsi, se on hauska kirjoittaa tänne näitä ajatuksia, koska harva osaa kommentoida joten kukaan ei voi esittää vastalauseita :) No ei vaiskaan..Muuten vaan huvikseni lätisen :)

Eli aloitetaas ihan täältä Kanadan puolelta.
Kanadassa ihmiset kävivät eilen äänestysuurnilla, oli nimittäin Parlamenttivaalien-aika,kolmannet vaalit neljän vuoden sisään jo. Tähän täytyy rehellisesti myöntää, että en hirveästi tiedä Kanadan politiikasta mitään, vaikka pitäisikin!
Konservatiivit kuitenkin vetivät myös näissä vaaleissa sen pisimmän tikun, saaden 143paikkaa (kun melkein kaikki äänet oli laskettu), 155 paikkaa oltaisiin tarvittu enemmistön saavuttamiseen.
Oppositio puolue Liberaalit saavuttivat 76 paikkaa, 20 paikkaa miinukselle viime kertaisesta.
Äänestysprosentti oli todella alhainen, 59.1 %, minkä raportoitiin olevan alhaisimpien numeroiden joukossa koko äänestyshistoriassa.
Näin ollen, konservatiivien johtaja ja myös nykyinen pääministeri Stephen Harper,joka muodostaa jo kolmannen vähemmistöhallituksen neljän vuoden sisään.

Kuten sanottu, en tiedä paljon Kanadan politiikasta. Olen kuitenkin jutellut asiasta ja varsinkin näistä parlamenttivaaleista joidenkin kanadalaisten kanssa. Suurin osa heistä,itseasiassa jokainen heistä oli hyvin paljon Harperia vastaan. Se tuntui olevan yleinen trendi nuorten keskuudessa. Moni heistä piti Harperin olevan liikaa Jenkkien "puppet dog", joka vain yrittää miellyttää Bushia. Nämä olivat siis nuorison mielipiteitä, en tiedä mitä mieltä vanhempi väki (eli +25 wee :D) on mieltä.

Myös jännä ilmiö josta on pakko raportoida liittyen näihin vaaleihin on: vote swapping. Organisoituneet kannattajaryhmät kampanjoivat Harperin enemmistöhallitusta vastaan aktiivisesti ennen vaaleja, ja heiltä tuli myös semmoinen idea kuin vote swapping. Minulla ei koskaan ihan täydellisesti avautunut miten tämä käytännössä toimii, mutta periaatteessa vaihdat siis ääntä jonkun toisen äänestäjän kanssa. Luulen, että se menee näin: Jos asut Ontariossa ja tiedät että Liberaalit ovat voittamassa, voit vaihtaa ääntä jonkun Quebecissa asuvan kanssa ja äänestää konservatiiveja sen sijaan, jolloin äänesi "ei mene hukkaan". Ja se Quebecissa asuva taas äänestäisi sitten liberaaleja. Makes sense? Not :)
Tässä vielä kuva jonka nappasin Facebookista, havannoilistamaan tätä ilmiötä :)




Okei, siirryttään seuraavaksi...tadaa, jenkkien pressanvaaleihin!! Kaikki on tosi kyllästymiseen saakka varmaan kuulleet niistä.
Tänään on siis kolmas ja viimeinen väittely, ja tuoreimmat kyselyt osoittavat Obaman ottaneen vielä etumatkaa.
Tähän aiheeseen liittyen on kuitenkin pakko liittää pari videota. Nimittäin suosittujen laulajien tekemät kannatuslaulut sekä Obamalle että McCainille. Varmaan huomaatte että jo nämä laulut kertovat jotain ehdokkaasta..:D

Ensin Obama:



Ja perään McCain:




Ja perään on vielä pakko liittää hauska video, jossa Hollywood näyttelijä Matt Damon hieman "puhuu" Sarah Palinista. Hauskin lause taitaa kuulua "it´s like a bad Disney-movie"..







Ja sitten seuraavaksi siirrytään Suomen politiikaan.
Ulkoministeri Stubb on ollut viime aikoina paljon otsikoissa, hieman negatiivisessa sävyssä. Sanottakoon tähän,että itse olen suuri Stubb-kannattaja,vaikka en ehkä kaikista asioista olekaan samaa mieltä hänen kanssaan. Hän kuitenkin uskaltaa rohkeasti tuoda näkemyksensä esiin ja ulkopolitiikka onkin varmaan enemmän kuin koskaan esillä suomalaisessa mediassa. Bloginsa avulla hän tuo ulkoministerin jokapäiväisen työn myös lähellä tavallisia kansalaisia.
Nämä "vanhat" suomalaiset politiikot vaan hyssyttelevät ja auta armias jos puhutaan Venäjästä ja Natosta avoimesti niin huonosti käy. Vielä huonommin heidän mukaan käy,jos mainitaan nämä kaksi samassa lauseessa. Voihan elämä sentään.
Tässä on mielestäni loistava pääkirjoitus tämän päiväisestä Satakunnan Sanomista,jonka bongasin Ulkoministerin blogista:


Satakunnan Kansa 15.10.2008, pääkirjoitus

Liittoutuman vastaisku alkoi

"Myönteisessä julkisuudessa paistatelleen ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) palautus arkeen on alkanut. Kyseessä ei ole enää normaali median heiluriliike lellikistä inhokiksi, vaan määrätietoinen pyrkimys panna nuori ulkoministeri järjestykseen. Ensin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä "paljastettiin" millainen nuori Stubb oli. Nousukas kukkopoika, koulukiusaaja ja isän rahoilla hienostokouluja käynyt pyrkyri.

Vähän myöhemmin samassa lehdessä oli ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kirjoittama artikkeli, jossa hän todisti Stubbin linjan vääräksi ja maalle vaaralliseksi. Hän kritisoi Stubbin arviota, että Venäjän hyökkäys Georgiaan oli maailmanpolitiikan käännekohta. Väyrynen väläyttää taas kerran vanhaa idänkorttia ja varoittaa syyttämästä Venäjää sodasta. Siltä vie kuitenkin pohjaa se, että tuore rauhanpalkinnon saaja Martti Ahtisaari on pitkälle Stubbin
kanssa samoilla linjoilla Georgian tapahtumista.

Stubbia on myös moitittu suurlähettiläiltä pyydettyjen Georgia-raporttien julkistamisesta. Sellainen avoimuus on vaarallista. Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) näkee ulkopoliittisen linjamme lähteneen ajelehtimaan
Stubbin henkilökohtaisen profiloitumiskampanjan ja Nato-intoilun takia.
Ex-ulkoministerin arvio voidaan laskea opposition puheenvuoroksi. Stubb on kuitenkin tullut erinomaisesti toimeen esimiehensä, presidentti Tarja Halosen kanssa.
Sen sijaan Väyrysen arvio kuvastaa enemmän ulkoministeriön sisäistä tunnetilaa. Monet vanhat diplomaatit ovat katselleet kulmat kurtussa, miten nuori ministeri viilettää ja antaa lausuntoja lonkalta.

Ulkoministeri Stubb nousi suuresta tuntemattomuudesta ulkoministeriksi. Jos Ilkka Kanerva (kok.) olisi pitänyt näppäimensä kurissa, Stubb istuisi yhä meppinä Brysselissä. Hänen osaamistaan, tyyliään ja avoimuuttaan on kiitelty. Ehkä ainakin alkuvaiheessa hänen tekemisiään rajoitti Etyjin puheenjohtajuus, jolloin hän joutui toimimaan siinä roolissa rauhallisemmin.
Georgian kriisi oli kuitenkin se tärkeä asia, jossa hän profiloitui kansainvälisen politiikan osaajana, vaikka Suomen rooli neuvotteluissa oli - niin kuin Stubb itsekin sanoi - varsin vaatimaton.
Itseluottamuksen lisääntyessä myös vauhti on kasvanut niin, että monet jo pelkäävät sen johtavan vauhtisokeuteen. Mutta niin kauan kuin hänellä on presidentin ja pääministerin tuki, koirat saavat haukkua.
Ehkä suurin huoli on niillä vanhan liiton ulkopoliitikoilla, joille muutos on kauhistus. Stubbin linja nähdään jopa Kekkosen politiikan mitätöintinä. Kun hän on lisäksi avoimesti Nato-myönteinen, hänen linjansa saa yhä lisää vastustajia.
Stubb on näyttänyt, että ulkopolitiikkaa voidaan johtaa uudella tavalla. Se on toistaiseksi ollut hänen pahin virheensä."


Ihan loistava kirjoitus mielestäni!


Okei..tämän mahdottoman pitkän kirjoituksen päätteeksi ajattelin vielä puhua Kuntavaaleista kun se kerran ajankohtaista on.
Aivan poikkeukselliseti, en aijo ääneestää näissä vaaleissa. Syy on yksinkertainen: ennakkoäänestys ulkomaan edustoissa olisi ollut tänään ja huomenna, ja mulla ei ole yksinkertaisesti aikaa matkustaa Ottawaan. Periaattessa olen sitä mieltä,että vaaleissa täytyy äänestää. Se on sitä demokratiiaa, jolloin tavalliset kansalaiset voivat vaikuttaa. Jos ei äänestä niin turha mussuttaa politiikoiden tekemisistä.PISTE.

Tein myös Hesarin vaalikone kyselyn, ja sieltä minulle pongahti Kirkkonummen ehdokas jota varmasti olisinkin äänestänyt jos Suomessa olisin ollut.
En tiedä kuntapolitiikasta paljon ja rehellisesti sanottuna se ei ole paljoa kiinnostanut, vaikka siellähän juuri niitä päätöksiä tehdään jotka meitä lähimmiten koskettavat.Että pitäis kiinnostaa.
Toisaalta taas kun vastailin näihin vaalikoneiden kyselyihin, niin suurin osa niistä oli semmosia kysymyksiä, jotka minua eivät kosketa tällä hetkellä. Siis että pitäiskö lapsiperheiden oikeuksia blaa,blaa,blaa. Mullahan niitä muksuja ei ole ja tuskin vielä vähään aikaan tulen niitä hankkimaankaan. Että sinänsä ei kyllä kosketa mua. Mutta olisin silti mennyt äänestämään. Ehdokas jonka vaalikone sylki suustaan vaikutti oikein hyvältä. Hyviä mielipiteitä. Hmm..noh,minkäs teet. Europarlamenttivaaleis pääsen sit taas äänestää. On se vaan niin kiva raapustaa niitä numeroita niihin valkoisiin lappuihin :D

Ja koska kaikki on jo ihan uuvahtaneita kun tästä tuli niin pitkä juttu, niin laitetaan pieni loppukevennys.
Täytin eilen matkaa varten tälläisen "nettiviisumi-hakemuksen",joka on vielä vapaaehtoista mutta vuodenvaihteessa tulee kaikille pakolliseksi. Periaattessa täytät vaan netissä lomakkeen,jossa annat perustiedot ja vastaat kysymyksiin ja sieltä tulee heti vastaus että maahantulo-lupa myönnetty.
Noh,yksi kysymys oli seuraavanlainen ja hyvät naurut siitä sainkin :)

"Have you ever been or are you now involved in espionage or sabotage; or in terrorist activities; or genocide; or between 1933 and 1945 were you involved , in any way, in persecutions associated with Nazi Germany or its allies? *"

Siis äly hoi, kuka vastaa tohon kysymykseen kyllä? :D:D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!