torstai 29. lokakuuta 2009

Liikaa kahvia..

Tänään paistoi taas aurinko, jihaa!!

Aamulla lähdin United Nations Youth and Student associationin tapaamiseen joka pidettiin yhdeltätoista. Pakkohan mun oli jäsenenksi liittyä kun fanitan YK:tä ja muutenkin he ovat järjestämässä paljon kivaa ohjelmaa! Heidän alajärjestönä toimii Model UN, jossa nimensä mukaisesti simuloidaan YK:n istuntoja ja mahdollisuus on päästä myös kv-istuntoihin. Ensi viikolla on eka tapaaminen josta olen kovin innoissani!

Tämän jälkeen oli Politiikan statistiikka luento, jonka jälkeen lähdin kahville kaverini kotiin. Aivan ihana koti heillä oli, ja seikka josta olin erityisen kateellinen oli ihana lämpö kodin sisällä, jota meillä ei ole :D

Olen juonut tänään ihan liian monta kuppia kahvia joten nyt olo on aivan liian hyperaktiivinen. Tosin jotain hyötyäkin siitä on sillä keksin hyvä idean esseeseeni!

Kohta lähdenkin kämppiksen kanssa salille ahertamaan (ja kaikki jotka jotenkin muka masentuu mun salikäymisistä, lähinnä tällä viittaan ihanan M:n sähköpostiin, ei huolta..se ei nimittäin näy missään!). Hän lupasi esitellä miten kaikkia lihaskuntolaitteita käytetään, kun tähän asti olen tehnyt vatsas ja selät jumppapallon päällä.

Salin jälkeen aikaa pitäisi kuluttaa koulukirjojen parissa, jeij. Pakko ehkä ostaa suklaata että jaksaa lukea :D

P.S Olen ihan varma et joku murmeli käy mun huonees öisin ja pistää sen ihan sekasin..just siivosin sen ja taas kaikki on ihan mullin mallin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!