sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Vierailijoita

Heips!

Keskiviikko iltana sain siis Suomesta ihania vierailijoita piristämään viikonloppua! Menin heitä vastaan lentokentälle kuohari-pullo laukussa ja kyltti kädessä, että he varmasti tunnistavat mut :D

Torstaina tehtiinkin sitten pieni kierros kampuksella ja näytin myös mun komean talon :) Joka kyllä juuri sillä hetkellä oli hieman likainen, koska sehän ei ole koskaan muuten likainen :) Yliopiston päärakennuksen eteen oli tuotu hieno joulukuusi ja ihanat jouluvalot! Kuvasta valot ei kyllä näy oikeen kunnolla, mutta jotain osviittaa kumminkin antaa :)



Muuten torstai päivä kuluikin pitkälti shoppailessa, ja löysin parit joululahjatkin. Illalla käytiin vielä uudessa sushi-ravintolassa syömässä. Tänään oli aikainen ilta, sillä perjantaina piti lähteä ajamaan kohti Edinburghia.

Perjantaina lähdettiin ajamaan sitten kohti Edinburghia. Aberdeenissä oli todella kaunis sää, ja näimmekin hyvin perus skottilaista maisemaa ajomatkan aikana.Kuinka ollakkaan, hieman ennen Ediä, tuli yhtäkkiä sankka sumu - ja se ei väistynyt koko päivän aikana! Edissä oli niin peittävä sumu, ettei edes linnaa näkynyt! Mikä oli kyllä todella harmi! Käveltiin kuitenkin Royal Mileä pitkin ja käytiin joulumarkkinoilla! Edi on kyllä ehdottomasti mun lempikaupunkini vaikka nyt oltiin epäonnisia kelin kanssa, toisaalta, onneksi ei sentään satanut!

Ihana joulukauppa



Tämä kuva demonstroi aika hyvin sitäö sumun määrää..


Edinburghin joulumarkkinat





Lauantaina olikin vuorossa vierailu Glamis Castleen, joka oli siis edesmenneen kunigataräidin lapsuudenkoti. Nykyään siellä asuu joku jaarli perheineen (hmm..noi tittelit ei ole oikeen mun alaa). Glamis Castle on kyllä ehdottomasti mun lempilinnani, se on vaan niin kaunis. Nytkin se oli koristeltu todella kauniisti joulutunnelmaan sisältä. Ihana paikka!









Heppavaljakko sopi maisemaan täydellisesti..



Ja mun oli tietenkin pakko päästä lääppimään niitä :)




Siellä oli myös Highland lehmiä, jotka vaan nyt on niin söpöjä! Ne on ihania!! Mä kyllä sitten rakastan kaikkea karvasta :D



Iltahämärän aikaan..



Lauantai iltana käytiinkin sitten syömässä mun lempiravintolassa Pavarottissa! Sunnuntai aamuna mun vieraat lähtikin sitten kohti suomea super aikaisin!

Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu, joten kiitos mun ihanille vierailjoille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!