maanantai 15. maaliskuuta 2010

Loma lähenee!

Heipparallaa!

Viikonloppu oli aivan ihana ja rentouttava, mutta kerron siitä lisää sitten kun saan kuvamateriaalia.

Sain aivan ihanan kirjan luettua viikonlopun aikana, lähinnä bussimatkoja kuluttaessa, ja junamatkojen aikana :)
Kyseinen kirja on siis Tuhat loistavaa aurinkoa, jonka on kirjoittanut Khaled Hosseini. Muistan kun kirjasta puhuttiin aika paljon vuosi sitten takaperin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi luettua sen. Suosittelen ehdottomasti, ihana kirja jonka kahmin nopeasti alusta loppuun!


Perinteitä kunnioittaen mentiin maanantai kahville ja pullalle kaupunkiin kaverin kanssa. Kyllä porkkanakakku on sitten ihanaa, kaikki huolet väistyy kun vetää sitä napaansa!
Muuten olen taas vaihteeksi stressaillut kesätöistä ja sun muusta turhista jutuista, joihin en voi oikeastaan vaikuttaa millään tavalla.
Onneksi kohta on loma! 1,5 vko ja meikäläinen suuntaa nokkansa kohti Ranskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!