keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Solen skiner!

Hej!

Tässä todiste siitä, että täällä on kevät jo kovaa vauhtia meneillään. Kuva siis meidän etupihalta. Olen kuullut vähän sellaista huhua ettei siellä Suomessa olla vielä ihan tässä vaiheessa ;)?


Nää kympin aamut on ihan omiaan mulle, herään just kivasti ysiltä, ehdin syödä aamupalan rauhassa ja tänään kun poistuin kämpiltä niin aurinko paistoi ihanasti! Huomaan että keli kyllä vaikuttaa muhun niin paljon! Olen paljon paremmalla tuulella kun aurinko paistaa (tuskinpa toisaalta kukaan on iloinen siitä että vettä sataa).

Mentiin taas puolenpäivän aikaan hippilounaalle Chaplaincyyn, jonka jälkeen lähdin hikoilemaan salille. Tänään suurta huvitusta on aiheuttanut Suomen median uutisointi Beckhameista. Siitä lähtien että mitä pizzaa ne siellä Turussa veti. Ihan oikeesti? Siis jotenkin säälittävää.

Olen tänään tehnyt mun esseetä Suomen 2007 Eduskuntavaaleista mun Nordic Politics kurssille. Olen ihan jipoissa siitä! Ihanaa kun siitä tietää jo niin paljon ja on paljon omia ajatuksia aiheesta! Ja sen deadline on vasta 2 vko pääsiäisloman jälkeen! Mutta ihanan mielenkiintoista :) Ja halusinkin aloittaa näin aikasin tekemään sitä, sillä mulla on kaks esseetä due heti pääsiäisloman jälkeen ja en halua kauheesti aikaa viettää esseiden parissa loman aikana :)

Huomenna pitäis varmaan painua ulos lenkille jos on hyvä keli.Tosin nyt kun sanoin näin niin ihan varmasti sataa :D

1 kommentti:

  1. tuota kuvaa joudumme kyllä odottamaan vielä kauan sillä se on hautautuinut metrin syvälle lumen alle - but one day

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!