tiistai 25. toukokuuta 2010

Kesä

Heippa!

Perjantaina oli ihan mieletön keli - luin koko aamupäivän meidän takapihalla ja yritin saada rusketusta pintaan!
Puoleltapäivin olikin sitten UNYSA komitea miitinki ja mietittinkin kaikkea mukavaa järjestettäväksi ensi vuodelle, mm. UNYSA viikko. Tämän jälkeen tapasinkin kavereita lounaan merkeissä Sports Villagessa, jonka jälkeen lähdin kaupungille ostoksille ensin ja sitten hakemaan mun viikonloppu vierasta.
Perjantai ilta menikin rennosti kokkailessa ja nauttiessa hyvästä ruuasta :)

Lauantai aamupäivä kuluikin taas ihanista hellelukemista nautiskellen meidän takapihalla. Onnistuin jopa opiskelemaan vähän! Ja samaan hengenvetoon voin todeta että onnistuin myös palamaan aika onnistuneesti selästä. Tosin toivon vielä että se rapupunaisuus laantuisi rusketukseksi :)
Iltapäivällä mentiinkin kaupan kautta Seaton Parkkiin nauttimaan hyvästä seurasta kaveroporukalla, ottamaan vähän taukoa opiskeluista ja ylipäätänsä ottamaan ilo irti hyvästä kelistä - vaikka aurinko piilottelikin pilven takana hyvän osan iltapäivää.



Meidän hieno kertakäyttögrilli ja Lidlin laatu tulitikut




Piknikin lopuksi minä ja kaverini päätettiin heittää talviturkit menemään ja mentiin uimaan kauniiseen River Doniin - jossa oli mutapohja ja hirmu kivikkoinen pohja. Pulahdushan se vaan oli, mutta silti!


Sunnuntai valkenikin hieman pilvisenä, mutta se ei haitannut kun ahtoi mahan täyteen herkullisiä creppejä :)
Puolenpäivän jälkeen myös sää alkoi selkenemään ja lähdimme kävelemään Duthie Parkia kohti, jossa on mm. Winter Garden. Kävelyreissulla sinne törmäsimme mm. näihin hanhiin..


Duthie Park olikin todella iso alue ja päädyimme makaamaan hetkeksi isolle nurmialueelle nauttimaan auringosta. Pian kuitenkin tummat pilvet lähestyivät joten lähdimme tutustumaan Talvipuutarhaan..





Japanilainen puutarha..

Tämän kuvaryöpön jälkeen voinkin todeta, että aika on pitkälti kulunut viime päivinä tenttiin lukiessa. Tälläkin hetkellä olen vain ruokatauolla ja menen vielä takaisin kirjastoon. Elämä pyörii siis tällä hetkellä noiden tenttien ympärillä, joten täälläkin blogin puolella tulee olemaan hiljaista.
Torstaina olisikin eka tentti, viikonlopun aikana lähtee kaikki kaverit koteihinsa, mä jään tänne yksin lukemaan vikaan tenttiin, mut hei...sitten pääsenkin LOMALLE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!