maanantai 25. lokakuuta 2010

"So...what is the UN?"

Olen kuullut tämän biisin jo kolme kertaa tänään ja se tekee aina vaan niin hyvälle mielelle!



Periaatteessa minun tekisi mieli kirjoittaa jumalaton valitus-kirjoitus, mutta koska mikään ei ole ikävämäpää mun mielestä kuin ainainen valittaminen, en tee sitä.
Mainitsenpahan vain että tänään olin jo kymmeneltä aamulla repimässä hiuksia päästä kun tuntuu että mikään ei mene niin kuin haluan ja kaikki on stressaavaa. Mut jeps, se siitä.

Keskitytään siis päivän positiivisiin aiheisiin.
Kuten että tänään oli pirun kylmä. Meikäläisestä on tullut aika hyvä lämpömittari. Koska aamulla kun heräsin ja pistin käden ensimmäistä kertaa ulos peiton alta, totesin että nyt on ollut yöllä pakkasta. Joten eikun lämppäri päälle ja sit pipo päälle ennen kuin ovesta ulos. Ja eikös se maa ollut kuurassa. HAH!
Mutta ulkona oli myös aivan mielettömän kaunis keli - aurinko paistoi ja kirpeä ilma teki hyvälle mielelle.

Sanoinko muuten että tämä kaikki tapahtui klo.8.15 aamulla? En ole koskaan ollut ulkona talosta niin aikaisin! Nyt oltiin jo 8.30 Hubissa vääntämässä kaikkia kouluhommeleita.

Kymmeneltä autoin pystyttämään YK-kojun Hubiin YK-viikon kunnaksi. Saatiin vähän jopa uusia jäseniäkin ja kyllä yksi ihminen tuli jopa kysymään "että mikäs tämä YK on?" Siinä oli muuten pokassa pitelemistä.

Olen niin asennoitunut tähän että luentoja ei ole nimeksikään joten melkein unohdin mennä niille vaivaiselle kahdelle luennolle tänään. Klo.13.50 istuin koneella ihan rauhassa jolloin kaveri tuli kysymään "koskas sulle alkoi ne luennot?"..." AI HEMMETTI.."

Olen käynyt nyt tanssitunneilla (Hip Hop) melkoisen aktiivisesti ja ne kyllä aina piristää. Tänäänkin oli tunti ja aloitettiin uusi koreografi tämän aivan ihanan biisin tahtiin. Kyllähän siinä loputkin murheet häviävät kun tämän tahtiin tanssii - ihanaa!

2 kommenttia:

  1. Moi, liityin lukijaksi kun sun opinnot kuulostaa kinnostavalta ja toi UK ja matkailu kuuluu myös mielenkiinnonkohteisiin, ja mikä ettei toi YK:kin :D

    VastaaPoista
  2. Haha, loistavaa :) Kiitos kun jätit kommenttia!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!