tiistai 28. joulukuuta 2010

Ihana, rentouttava loma!

Joulu tuli ja meni. Ihanaa oli! Sain viettää sen isolla porukalla perheen kesken ja kaikilla oli mukavaa. Jouluaattona katastrofin ainekset oli kyllä ilmassa kun ensin meidät jätettiin äidin kanssa kirkon portailla ilman kyytiä kotiin, ja kotona sit hella ei toiminut. Onneksi meidän kylän pizzeria toimii ( ja onneksi myös ei tarvinnut turvautua siihen vaihtoehtoon) kaikenkaikkiaan oli ihana joulu!



Joulupäivä meni perinteisesti leffoja katsellessa ja kirjoja lueskellessa ja saunoessa. Ihanaa ja täydellisen rentoa! Eilen lähdettiinkin tuhlaamaan viime jouluista lahjaa äitini ja mummini kanssa ja mentiin nauttimaan mini-lomasta Haikon Kartanoon. Olo onkin nyt ihanan rento kaiken nukkumisen ja hoitojen jälkeen (mm.taivaallinen hieronta!). Ihana loma kruunaantui maukaaseen lounaaseen Porvoon vanhassa kaupungissa. Jälkiruoka tarttui mukaan Pienestä suklaatehtaasta.
Nyt on niin kokonaisvaltaisen ihana ja levännyt fiilis että parempaa saa hakea!



Huomenna jatkuu kuitenkin kiva ohjelma kun saan spesiaalivieraan Skotlannista tännepäin ja torstaina suuntaammekin kohti Himosta ja uudenvuoden viettoa!

Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!