maanantai 11. huhtikuuta 2011

Memories..

Ionna heitti minua seuraavanlaiselle haasteella.

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama

Myös minä päädyin hieman kiertämään haastetta, koska neljännen kansioni neljäs kuva on hyvin random. Joten päädyin ensimmäisen kansioni neljänteen kuvaan. Hieman muuten nauratti kun selvästi seuraan muiden jalanjälkiä ja tässäkin on kyseessä reissukuva:


Ihanat jäätelöt ja ihana kesä! Kuvan taustalla piilee yhteinen reissu A:n kanssa Espanjaan ja tässä ollaan päiväretkellä Gironassa, joka oli aivan ihana pieni kaupunki! Päivä Gironassa oli muutenkin täydellinen: sää suosi meitä ja aurinko lämmitti heti aamusta alkaen. Kävelimme ympäriinsä Gironan vanhaa kaupunkia, sen muureja pitkin, välillä istuen katedraalien portaille istumaan ja kirjoittelemaan kortteja. Välillä taas pieneen ravintolan pysähtyen ja nauttien crepit lounaaksi. Jälkkäriksi taas noudimme nämä jätskit yksistä lukuisista Gironan vanhan kaupungin jäätelökojuista. Matka jatkui puistonpenkeille niitä nauttimaan. Ja sen jälkeen istuttiin pari tuntia puistonpenkillä lukemassa kirjoja. Ja illalla väsyneenä mutta onnellisena otettiin bussi takaisin meidän rantalomakohteeseen.  Ah, kesä, jäätelöt ja kärpäset! Parhautta!




Minä puolestani haastan:

Sonjan - Bristol Diaries
Jennin - Destination unfamiliar
Jemi - Lentoharjoituksia
Miina - My life in Ireland

1 kommentti:

  1. Kiitti haasteesta :)
    Mietin vielä jos teen, ainakaan kansioista 4 en voi tehdä, kun se on Aberdeen 2011 ja täynnä alakansioita ja ne kuvat on jo niin nähty. Myöskään 14 tai 40 eivät näyttäneet yhtään paremmilta:D

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!