tiistai 2. elokuuta 2011

BBQ

Lauantaille olin järkännyt melkein jo perinteeksi muodostuneet grillibileet tänne meidän vanhempien luo. Mukaan olin kutsunut kaikki läheisimmät kaverit ja 16 heistä pääsikin tänne maalle (paria tyyppiä kaivattiin kovasti!), ja kukaan ei eksynyt!
Tällä kertaa juhlissa oli mukana myös melkoisen verran kansainvälistä henkeä (Suomi, Turkki, Britti, Argentiina), mikäs sen parempaa!!


























Grillibileiden ohjelmahan on hyvin yksiselitteinen: grillataan kavereiden kesken, nautitaan kauniista kesäillasta ja hyvästä seurasta. Ei kuulosta kauheen vaativalta :) Ilta menikin siinä että kokkailtiin herkkuruokaa yhdessä, vaihdeltiin kuulumisia, pojat grillasi ja nautittiin hämärenevästä illasta. Yhden aikaan yöllä saatiin vielö loistava idea laittaa sauna päälle ja nukkumaan taidettiin päästä siinä neljän jälkeen. Oli vaan liian hauska ilta jotta olisi voinut mennä aikaisin nukkumaan..Viime vuonna mentiin uimaan silloin puolenyön jälkeen mutta tänä vuonna sauna voitti kylmän järviveden!


Pimms on ehkä paras kesäjuoma ikinä!

Kun ilta alkoi hämärtymään oli ihana laittaa kynttilät päälle ja nauttia Suomen ihanasta kesäyöstä!



Kaikenkaikkiaan oli siis onnistunut ilta ja tälläiset illat tulen muistamaan sitten talvella kun istun kylmässä ja koleisessa kämpässä Lontoossa!


2 kommenttia:

  1. Olen vähän surullinen nyt...

    VastaaPoista
  2. Me kyllä kaivattiin sua!! Mut sulla näytti olevan ihan superkivaa Italiassa, eli tällä kertaa sit näin :) Ensi kesänä sit taas ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!