perjantai 19. elokuuta 2011

Tunnelmia viime päiviltä..

Olen testannut nyt riippumattoa oikein olan takaa ja hyvin toimii! Nyt on vaan vähän haikea olo kun kohta se täytyy jo pistää varastoon talvehtimaan..


Meillä asustaa pihapiirissä siili-perhe. Ollaan nyt nähty toinen vanhemmista (jonka nimesimme Mauriksi) ja niiden lapsi (jonka nimesimme Sirkaksi). Nimi kolmannelle siilille (jonka olemassaolosta ei ole varmuutta) on jo valmiina, sen nimi on Siiri. Eli meillä on Sirkka-siili ja Mauri-siili. Mauri rakastaa mössättyjä uusia perunoita, Sirkka on vähän nirsompi (kuin myös hoikempi). Mauri on niin läski että jos se yrittää rapsuttaa itseään, se kellahtaa selälleen. Rakastan siilejä, ja mielestäni ne on vaan parhaita otuksia! Niitä onkin hauska seurata pihapiirissä ja aina niiden pieni tuhina ja lyllerrys jaksaa naurattaa..

Sirkka

Ollaan myös käyty sienimetsässä (tai muut kävi) ja niin ollen näytetty meidän ulkkikselle että mitä kaikkia sieniä täältä Suomesta löytyykään plus tietysti tehty maailman parhainta sienikastiketta niistä, nam nam! 


Käytiin myös Mustion Linnassa Jukka Puotila- showssa. Taisin jo aikaisemminkin tarinoida kuinka kaunis Mustion Linna ympäristöineen on, ja kuvia tulikin tällä kertaa enemmän - tosin kiitos Skotin valokuvaustaitojen. Naurettiin taas hysteerisesti Linnan kesäteatterissa Puotilan imitoinneille joita oli siis yhteensä 51 eri henkilöä. Siis 51!! Erityisesti Puotilan tulkinnat Paavo Lipposesta, Väyrysestä, Räikkösestä ja Mertarannasta olivat vertaansa vailla! Oli kyllä hauskaa :) Lontoossa täytyykin päästä sitten katsomaan Stand up-komiikkaa.






















Huah, ei siitä pääse yli eikä ympäri että Suomen kesä on vaan niin kaunis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kommentoit!