maanantai 30. huhtikuuta 2012

30/04/12

Mulle on jäänyt traumat vapusta vm. 2009, joka olikin edellinen kerta kun olen viettänyt vapun Suomessa. Olin juuri viettänyt edelliset 8 kk Kanadassa. Se vappu oli mielenkiintoinen kokemus joka sisälsi todistamista kuinka ihmiset oksensi kaikkialle, ihmisiä oli ylipäätänsä liikaa ja ne oli epäkohteliata (varsinkin Kaivohuoneen jonossa). Sen lisäksi olin aivan selvinpäin mikä taisi olla vikatikki myös, koska silloin huomaa kuinka idiootisti kaikki muut käyttäytyy. Kaikki näytti vaan ihan kamalalta. Pitäisi olla opiskelija Suomessa jotta vappu olisi hauska (mun teoria) tai vaihtoehtoisesti olla hyvät kotijuhlat. Olen leimannut siis itseni anti-Vappu ihmiseksi ja sen takia nykyään ei harmita tippakaan (haha) että tämä juhla menee ohi.

Kuitenkin, vaikka vappu ihmisiä en olekaan, tiedostan sen mielessäni kevään alkamisjuhlaksi, ja sellainenhan se täällä Lontoossakin oli. Nimittäin aamulla näin ihanat valonsäteet kurkistelevan verhojen takaa ja en ollut uskoa silmiäni: yli viikon kestävä sadeputki oli loppunut ja ulkona oli (melkein) kesä!

Kaupungin (melkein) paras terassi löytyy ihan omalta yliopistolta, jossa nauttitiin ihanasta kelistä kavereiden kanssa. Oltiin urheana raahauduttu klo.9.30 alkavalle kertausluennolle joten haluttiin syödä kunnon aamupalat ja tämä terassi oli juuri loistava paikka siihen.













Kaunis keli johti siihen että luistettiin vielä hetki opiskeluhommista ja tehtiin pieni kävelyretki Covent Gardenin suuntaan ja syötiin kevään ekat irtojätskit. Ah, rakastan tälläistä keliä! Tosin täytyy samaan hengenvetoon todeta että se sateinen keli oli huomattavasti parempi opiskelumotivaation kannalta. Kuka nyt haluaisi kirjastossa istua kun ulkona on niin kaunis keli?














Kuitenkin, oikein hauskaa vappua kaikille, vaikkei tätä ketätkään muu varmaan lue tänään kuin muut ulkosuomalaiset :) Olenko ainoa anti-Vappu ihminen, vai löytyykö sieltä ketään muuta? Vai enko vain tajua tätä juhlaa?

P.S. Sorry rakeisesta kuvista, latasin ne moneen kertaan mutta ne olivat aina vaan rakeisia...

12 kommenttia:

  1. En mäkään ihmeemmin vapusta ole ikinä nauttinut, tosin ehkä siks just etten ole ikinä kokenut suomalaista opiskelijaelämää muutenkaan :D Ja no, täysikäisenä ehdin viettää Suomessa vaan yhden vapun ennen kun pakenin ulkomaille, eikä sekään ihmeemmin sisältänyt biletystä/alkoholia. Kyllä se ihan kiva päivä silti Suomessa ollessa oli, ylimääränen vapaapäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että mulle iski joku kulttuurishokki päälle kun olin just samana päivänä palannut Kanadasta vaihdosta :D
      Mutta ihan totta, ylimääräisenä vapaapäivänä se on hyvä ja jos sitä joskus päädynv viettämään Suomeen niin välttelisin kyllä Helsingin keskustaa viimeiseen saakka :)

      Poista
  2. On täällä muitakin kun ulkosuomalaisia! Minä olen aika vappu-ihminen, mutta olen enemmän sillä "hyvää ruokaa ja parhaat ystävät" -kannalla. Eilen avattiin grillikausi sangrian kera ja kohta alan paistamaan aamupalaksi munkkeja! Eli hyväntuoksuiset terveiset keväiseen Lontooseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hyvää ruokaa ja parhaat ystävät" kuulostaa kyllä erinomaiselta reseptiltä vappuun, koska sun vappu kuulosti kyllä tosi hyvältä! Ja ah, munkkeja voisin kyllä ihan helposti syödä :D
      Hauskaa keväänjatkoa sinnekkin, täällä vaihtui aurinko jo sateeksi,mutta SUomessa on kuulemma hieno keli!

      Poista
  3. mahdatkohan olla sukua kun niin toi just uppoo muhun - vappu on toki eka kevään virstanpylväs ja kyllä se on juuri sitä nyt täällä - perinteen mukaan perunat lähtee nyt maahan ja ekat kukat istutettu!
    Hauskaa vappupäivää - haleja - Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappupäivä vietetään kirjastossa sateen ropistessa ikkunaan, se niistä kauniista kevätkeleistä :)

      Poista
  4. Täällä oli tänä vuonna aivan mahtava vappu! Aurinko paistoi ja ulkona pystyi istumaan oikeasti topissa. Ihmiset oli hyvällä tuulella, enkä mä oikeastaan nähnyt ollenkaan niitä, jotka örveltää ihan överiksi! Oli mahtava vappu ja oon iloinen, et sain olla Suomessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näin itseasiassa just sun aiheeseen liittyvän fb:n statuksen :) Mutta ihanaa että sulla oli hyvä vappu, ehkä mun kohdalle osui vaan harvinaisen huono vuosi :D

      Poista
  5. Asun Suomessa, olen opiskelija, mutta siltikään ei vappujuhlinnat nappaa :D Tai ainakaan siinä perinteisessä mielessä, missä niitä ilmeisesti pitäisi juhlistaa. Eilinen meni kuitenkin mukavasti hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta nauttien, ihan kotosalla. Kivaa kevättä :)

    t: lukijajokaonjojuttujasipidempäänseurannutmuttanytekaakertaakommentoinut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no siinä meni mun teoria opiskelijavapusta :D No eivais, jokainenhan juhlii omalla tavallaan oli opiskelija tai ei. Mun mielestä toi sun juhlinta kuulosti just sellaiselta miten mä haluaisin vappua viettää! Ja mieluiten mahdollisimman kaukana Helsingin keskustasta!

      Ja kiva että kommentoit :)!

      Poista
  6. Täällä on yksi ihminen, joka ei välitä vapusta. Mun mielestä se on turha juhla, joka antaa ihmisille syyn vetää kännit ja seuraavapäivä on vielä vapaata. Jos Suomessa ollaan vapun aikaan, niin jonnekin kaveriporukalla mennään. Tänä vuonna makoilimme sohvalla ukkosta pidellen. Edellisenä vuonna teimme kaverilla ruokaa ja lähdimme kotiin. En kestä örveltäviä lakkipäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että on muitakin kohtalontovereita tässä asiassa :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!