keskiviikko 9. toukokuuta 2012

One beautiful night

Olenko kertonut teille kuinka paljon rakastan Lontoota? Jeps, olen tainnut muutaman kerran. Mutta jatkan siitä kuitenkin.

Lontoossa rakastan juuri sitä että joka päivä voit löytää jotain uusia juttuja tai ihania paikkoja. Eilisillan löytö kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan, "löydettiin" nimittäin ihana ravintola-alue aivan Southwarkin  metroaseman läheltä. Muutenkin tämä alue jonka olen ennen vähän tuominnut alueeksi josta ei löydy mitään, oli todella kiva! Ja kaveri tiesi kertoa että Anchor & Hope nimisestä pubista saa kuulemma kaupungin parasta ruokaa.Joten ehkä täytyy tehdä reissu sinnekkin.

Eilisiltana pistettiin todella kirjat hetkeksi sivuun ja juhlittiin porukalla ihanan kaverini syntymäpäiviä. Ilta oli mitä onnistunein ja taas sain todeta itseni onnekkaaksi kun olen saanut niin mahtavia kavereita täältä. Ja kuinka kauniissa kaupungissa saankaan asua!


Lounge-tyyppinen paikka (Jack's) jonka kaverini oli valinnut oli meille kaikille uusi tuttavuus, mutta ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi kun tuolla alueella käydään. Junaradan sillan kylkeen oli nimittäin rakennettu varmaan 5 ravintolaa vierekkäin ja sinne johti kaunis puutarhamainen katu. Ja kun ihanasti illaksi tuli juuri hieman lämpimämpää, nauttivat ihmiset tästä melkein kesäfiiliksestä terasseilla.




Paikan mennessä kiinni, päätettiin ottaa vielä ilo irti suhteellisen kauniista ja lämpimästä illasta ja käveltiin joelle päin nauttimaan kauniista Lontoosta iltavalaistuksessa.




Tätä kaunista keliä ehti kestää n.15 min kunnes vettä rupesi sataa tasaiseen tahtiin. Sateensuojaa etsittiin teatterin portailta ja siinä nökötettiin ja paranneltiin maailmaa vielä hyvä tovi. Joskus nämä suunnittelemattomat illat ovat niitä parhaita ja tämä ilta jää mieleen yksistä niistä joista voin kertoa sitten joskus mummona tarinoita - "olipa kerran eräs ilta kun istuttiin Thamesin varrella nauttien Lontoon maisemista ja paranneltiin maailmaa.."

Sateensuojassa..
Tänään palattiin taas melkoisen normaaliin rutiinin paitsi että en onnistunut menemään kirjastoon kun kaikki paikat oli varattuja (odottakaa vaan, tästäkin asiasta tulee avautumista jossain vaiheessa).

8 kommenttia:

  1. Oih... tämä on epäreilua:( Mulle tuli kauhee hinku takaisin Lontooseen, kun siellä viime kesänä kävin. Rakastuin kyseiseen kaupunkiin niin paljon, et en osaa ees kuvailla:D Lisää tälläsiä ilosia ja pirteitä postauksia, joista tulee hyvälle mielelle:) Olet ihana:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos sulle aivan ihanasta kommentista!!
      Lontooseen on helppo rakastua, aina todella löytyy uusia juttuja kulman takaa, toivottavasti pääset pian taas käymään täällä!

      Poista
  2. Lontoo, oi kyllä kyllä kyllä. Siitä kaupungista riittäisi kirjoitettavaa <3 Joka kerta kun pistäydyn siellä (harva se viikonloppu :)), mietin miksen lähtenyt opiselemaan sinne etelärannikon sijaan :S Noh, on täälläkin kaunista, luontoa ja meri. Mutta Lontoossa on kuitenkin sitä jotain, sykettä, elämää, actionia 24/7. Mietinkin, että mikäli jään opintojen jälkeen Britteihin, muutan oitis Lontooseen (riippumatta siitä saako sieltä töitä vai ei :D)). Kotoisan näköinen kahvila ja tuollaisella viherterassilla viihtyisi pidempäänkin. Pistänpä tämän muistiin, jos tulisi käytyä lounaalla joku kerta. Hyviä opintoja sinne päin ja aurinkoa aurinkoa kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä ihan mahtava kaupunki :) Mutta kyllä meri ja luontokin on aika kivoja juttuja ;)
      Paljon kanssa aurinkoa sinne, en tiedä miten sulla siellä mutta täällä on ainakin satanut nyt pari viikkoa putkeen :( Toisaalta hyvä, ei harmita kun täytyy istua kirjastossa päivät pitkät!

      Poista
  3. Oot niin nättinä noissa kuvissa!!
    Ihanaa, et oot viihtynyt noin hyvin Lontoossa. Mä muistan aina kun te Annikan kanssa puhuitte, ettette kauheesti tykänny Lontoosta :) Mut noinhan se menee, useimmat kaupungithan on sit loppujen lopuks ihan kivoja, ku löytää kivoja paikkoja. Ehkä munki pitäis käydä joskus Lontoossa. Nim. Never been there.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!
      Ja joo, rakkaus Lontoota kohtaan oli vähän hitaastilämpeämpää sorttia :D Muistan miten tykännyt ollenkaan, mut nyt on kyl vähän toinen ääni kellossa!
      Toivotaan että mä tänne vielä jään, niin tuut sit vierailee kun ehdit!

      Poista
  4. Hei löysin sun blogin Sarin kautta! Jos intoa riittää, täältäkin löytyy haastetta (;

    http://www.rantapallo.fi/kaukokaipuu/2012/05/07/11-kysymysta-ja-vastausta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitoksia, katsotaan jos haluun taas vältellä kotihommia niin teen tämänkin :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!