torstai 7. kesäkuuta 2012

Vastauksia Briteissä opiskelusta part.1

No niin, nyt sain koottua ensimmäisen osion kysymyksistä. Jaoin nämä kysymykset nyt kahteen eri postaukseen, lähinnä sen takia koska en näköjään osaa vastata lyhyesti, ja muuten tästäkin kirjoituksesta olisi tullut pidempi kuin nälkävuosi. So here we go..




OPISKELU


Aattelin sellasta kysellä että millasta siellä Skotlannissa oli opiskella, kun tarkotuksena ois itselläkin mahdollisesti hakea sinne suunnalle.


Kivaa :) Minähän viihdyin oikein hyvin Skotlannissa, nautin opiskelemastani aineesta (jota ei sellaisenaan Suomessa tietääkseni opeteta) ja siitä miten opetus oli järjestetty luentoihin ja seminaareihin. Tykkään myös siitä että vaikka Skotlannissa ei ole samanlaista akateemista vapautta kuin Suomessa, sopi systeemi jossa valmistun tietyn aikavälin aikana, minulle paremmin kuin hyvin. Yliopisto-opiskelu on täällä melko erilaista kuin tietääkseni Suomessa, juuri esim. tuo akateeminen vapaus puuttuu kokonaan, ja monet kokee tämän systeemin tosi "lukiomaiseksi". Kurssini oli mielenkiintoisia ja tietysti elämä yliopiston ulkopuolellakin oli kivaa! Viihdyin siis Skotlannissa vallan mainiosti. Alla olevista vastauksista voi saada vähän lisää osviittaa tähän kysymykseen.


Haitko muuten jo ennen kirjoituksia lukiossa? Kirjoitan ens keväänä ja ajattelin hakea jo tammikuussa, kun luin jostain että sellainenkin on mahdollista.


Mä pidin lukion jälkeen välivuoden, mutta on kyllä mahdollista hakea abivuoden aikana. Briteissähän yliopistot antaa hakemukselle joko conditional, unconditional tai decline tarjouksen. Siinä vaiheessa kun ei ole valmistunut vielä lukiosta tulee yliopistosta takaisin tarjous (jos päättävät siis tarjota paikkaa) conditional joka tarkoittaa että sinun täytyy täyttää tietyt vaatimukset (tässä tapauksessa esim. lukion suorittaminen tietyillä arvosanoilla, voi olla muutakin vaatimuksia) päästäksesi yliopistoon. Kun olet täyttänyt vaatimukset, he muuttavat tarjouksensa unconditionaliksi. Eli kyllä voi hakea lukion vikana vuonna kun on valmistumassa sitten kesäkuussa.


Millaisia oli sun lukion/kirjoitusten arvosanat? Olitko opiskellut siis ihan normi lukiossa vai IB:llä ennen kuin lähdit Britteihin?


Opiskelin ihan normi lukiossa.
Apua, noita arvosanoja pitikin hetki miettiä, siitä on jo KUUSI vuotta kun ylioppilaaksi valmistuin, kääk. Muistaakseni kirjoitin seuraavanlaisesti: äidinkieli C, Yhteiskuntaoppi M, Englanti M, Ruotsi M ja historia E. Eli melkoisen keskiverto-paperit sieltä tuli. Lukion kurssiarvosanoja en kyllä muista sitten yhtään, paitsi että tiedeaineista tuli huonommat arvosanat kuin humanistista aineista (sen takia opiskelen politiikkaa enkä hakenut eläinlääkikseen :) )


Kestääko tutkinnon suorittaminen Lontoossa tai muualla Briteissa kauemmin kuin Suomessa?


Yleisesti ottaen, ei kestä. Skotlannissa perustutkinnon suorittamiseen menee 4 vuotta (eli kandi, mutta huom. tämäkin riippuu ohjelmasta, voi olla myös 3 vuotta) ja sitten maisterin tekoon vuosi. Englannissa yleisesti kandin teko kestää tietääkseni 3 vuotta, ja maisteri sitten samoin vuoden (ellei tee 2 vuoden maisteria). Eli kun Suomessa tietääkseni maisteriksi pitäisi valmistua keskimäärin 5 vuodessa, kestää se täällä n.4-5 vuotta (riippuen vähän tutkinnoista). Ja täällä oikeasti valmistutaan siinä ajassa, kuri aikataulun suhteen on tiukempaa kuin esim. Suomessa. Walesin tai Pohjois-Irlannin käytännöistä mulla ei ole tietoa.

Kauanko sulla kesti totutella kieleen (etenkin skottiaksenttiin) ja politiikan opiskeluun englanniksi?


Hmm..Poliitikan opiskelu lähti käyntiin itseasiassa ihan hyvin, kaikki termistö kun oli tuntematonta niin oli sinänsä "helppoa" vaan opetella kaikki uusi termistö englanniksi ja lähteä siitä liikkeelle. Tietysti piti jonkin verran sanakirjaa käyttää aluksi, mutta nopeasti sitä kuitenkin sisäisti kielen.

Mitä tulee skottiaksenttiin, noh, sitä on niin montaa erilaista että en vieläkään heti tajua kaikkea välttämättä :D Nopeasti siihen tottui, mutta esim. varmaan vieläkin olisi hankala ymmärtää henkilöä joka on kotoisin Orkneyn-saarelta, se aksentti on ihan pähkähullu. Mun proffat oli myös suurinosa kotoisin muualta kuin Skotlannista, joten ei tarvinnut luennoilla onneksi arvuutella kamalasti mitä he puhuivat. Suurinta päänvaivaa ensimmäisenä vuonna taisi itse asiassa tuoda proffa joka oli Etelä-Koreasta kotoisin!

Mun piti etsii joku hyvä skottiaksenttivideo mut sit löysinkin vaan yleisesti hauskaa stand up-komiikkaa Skoteista..







Miltä englanniksi opiskelu tuntui? Oliko esim. vaikeaa sanastoa (kun kuitenkin opiskelemasi aihe on haastava) vaikea kirjoittaa esseitä englanniksi jne? 


Kyllähän siihen oma aikansa meni, esim. ekan lukukauden esseistä en saanut niin hyviä arvosanoja mutta palautteesta oppineena, toisen lukukauden arvosanat oli heti paremmat. En muistaakseni kokenut kirjoittamista turhan vaikeaksi, sekin lähti nopeasti luistamaan kun niitä esseitä kuitenkin joutui heti alusta saakka tekemään melkoisen monta.

Sinänsä sanoisin, että omaan kokemukseen perustuen, suomalaisilla nuorilla on todella hyvä perusenglanninkielen taito verrattuna monen muun maan nuoriin. Eli uskaltaisin väittää että kyllä se englanniksi opiskelu nopeasti siitä lähtee kun tulee koko ajan altistuttua kielelle.


Annetaanko niihin esseiden ja muiden kirjoittamiseen ihan kunnon ohjeet siellä ekana vuonna?


Hmm..muisti on vähän heikonpuoleinen tässä asiassa, mutta muistaakseni meitä kyllä neuvottiin miten essee pitää strukturoida ja sitten ihan tuollaiset standardi-kirjoitusasiat (fontti, ulkoasu etc) neuvottiin. Sen lisäksi melkein kaikilla yliopistoilla tässä maassa on sellaisia yliopiston omia palveluja, workshoppeja, jotka auttaa ja neuvoo essee asioissa jos on semmoinen tunne että tarvitsee hieman lisäohjeistusta.


Kuinka tiivis lukkari sulla oli vaikka ekana vuonna? Kuinka paljon käytit opiskeluun keskimäärin aikaa "vapaa-ajalla"?


Ensimmäisenä vuonna mulla oli kolme kurssia per lukukausi. Kaksi niistä kursseistä kuului pääaineelleni ja yksi oli sitten ns."sivuaine", joka tiputetaan sitten kolmanneksi vuodeksi pois. Ekana vuonna mulla oli siis kursseja politiikasta, kv-suhteista ja maantiedosta.

Näihin kursseihin kuului muistaakseni 2 h luento ja 1 h seminaari viikossa. Mantsan kurssilla oli enemmän viikkotunteja koska siihen kuului pari harkkatehtävää. Eli tästä voi laskea, että tietysti siitä ei tule kovin suurta viikkotuntimäärää.  Briteissä opiskelu koostuu pitkälti siitä että materiaali on tarkoitus lukea itsenäisesti ja sitten keskustella siitä seminaareissa.

Honestly, en kyllä muista että kuinka paljon käytin aikaa itsenäiseen opiskeluun ekana vuonna. Tietysti kurssitehtävät on asia erikseen. Nimittäin jokaiselle kurssille pitää yleensä valmistella lyhyt esitelmä, ja sitten on esseen kirjoitus (ekoina vuosina melkoisen lyhkäinen). Niihin meni tietysti aikaa, varsinkin kun ei ollut tottunut tekemään. Joten kyllä siinä aina jonkun verran tuli vietettyä aikaa kouluhommia tehden ja artikkeleja lukien. Ja mantsaa varten oli jotain projekteja koko ajan joita tuli tehtyä..Mutta kyllä mulla oli todella reilusti myös vapaa-aikaakin!

Postgraduate-ohjelma onkin ollut sitten ihan oma lukunsa mitä tulee työntekoon :)


Mitkä on siellä opiskelun ehdottomasti parhaat puolet?


Vitsit että olette keksineet hankalia kysymyksiä :) Tätä piti nimittäin miettiä ihan toden teolla. Täällä opiskelussa on paljon hyvää, muutenhan en olisi hakenut myös maisteriohjelmaan Britteihin, mutta kun joku oikein kysyy niin ei tule mitään mieleen..

Opiskelemani ala on ehdoton ykkönen, ja se miten sitä opetetaan täällä (teoria ja käytännönläheisyys hyvin yhdistettynä), mahdollisuudet joita yliopisto tarjoaa (esim. erilaiset societyt), se että tapaa uusia mahtavia ihmisiä eri maista ja se että opiskelu on silleen tiukasti aikataulutettu että varmasti valmistutaan ajallaan (joka on välillä myös huono puoli koska akateemista vapautta ei ole). Voisin tehdä tästä oman postauksen vielä joku päivä, saan enemmän aikaa miettiä vastausta :D

Jos lähtee sinne opiskelemaan mitä pitäisit kolmena tärkeimpänä juttuna muista?

1. Mun mielestä on tärkeä muistaa että kun lähtee ulkomaille, minne tahansa  maahan sitten meneekin, täytyy aina muistaa että asiat ei toimi kaikkialla samalla tavalla Suomessa. Avarakatseisuudella on hyvä aloittaa.
Briteissä on moni asia paremmin tai huonommin kuin Suomessa. Ja yleensä kun muuttaa sitä helposti vertaa Brittejä Suomeen ja kuinka ärsyttäviä asioita täältä löytää, kuten erilliset vesihanat, byrokratia ja yleisesti asioiden hoito. Moni asia on eri tavalla kun Suomessa. Kuitenkin elämä täällä tulee olemaan paljon mukavampaa jos ei koko ajan vertaile näitä maita keskenään. Koska fakta on että missään muualla maailmassa tuskin asiat on samalla tavalla kun Suomessa. Se pitää oppia hyväksymään, tai sitten miettiä onko tämä se oikea maa sulle. Tiedän että tää on helpommin sanottu kun tehty, itse olen vertaillut paljonkin näitä maita keskenään silloin alkuaikoina (juuri sillä mentaliteetilla että Suomessa on kaikki paremmin), mutta elämä on paljon mukavampaa kun keskittyy niihin kivoihin uusiin asioihin ja ei murehdi turhan paljon siitä miksi Suomessa on kaikki paremmin. Vaikka kannatan sitä että asioiden muuttamisen eteen pitää tehtä töitä, en millään jaksa uskoa että Britit vaihtaa kuumat ja kylmät vesihanansa vaan yhteen, ne tuntuu olevan niin ihastuneita tähän systeemiin :)

2. Anna aikaa ja mahdollisuuksia itsellesi. Alku on luultavasti hankala, olet yksin uudessa maassa ja kaikki saattaa tuntua  hieman hankalalta alkuun. Kavereiden saaminen ja opiskeluiden alku stressaa. Mutta anna aikaa, kyllä se elämä lähtee siitä parin viikon jälkeen rullaa ihan hyvin. Mulla ainakin pari ekaa viikkoa oli sellasta hakemista, mutta kyllä se siitä pian lähti sujumaan :)

3. Lähde reippaasti mukaan uusiin juttuihin ja ala rohkeasti juttelemaan muille ihmisille. Tulevaisuuden kavereihin voi törmätä mitä ihmeellisimmissä tilanteissa ja kun lähtee rohkeasti kokeilemaan uutta, voi käteen jäädä niin uusia kavereita, kokemuksia kuin muistojakin!


POSTGRADUATE


Kuinka paljon Bachelor-tutkinnon arvosanoilla on merkitystä? Minkälaisella keskiarvolla, tutkinnon arvosanalla, sinä pääsit hakemaan tähän yliopistoon? Tämä mua huolestuttaa sen takia kun mulla on monista kursseista huonot arvosanat, kun en vielä pari vuotta sitten tiennyt, että mitä oikein teen. Kävin tässä pari vuotta Espanjassa kasvamassa ja nyt on tavoitteet selkenneet, mutta ne huonot arvosanat roikkuvat siellä vieläkin. Pitäisiköhän ne uusia vai antaa vain olla?


Briteissä kyllä Bachelor-tutkinnon arvosanat ovat sinänsä merkittävät, että ne on ne juuri millä haetaan näihin maisteri-ohjelmiin. Tietysti kirjoitetaan motivaatiokirje mukaan, ja joskus myös CV, mutta kyllä ne arvosanat aika paljon merkkaa. Yleisesti ottaen, luulenpa että kaikkiin maisteri-ohjelmiin pitää olla se britti-tutkinnon 2:1 arvosana (en nyt mene vannomaan että näin on kaikissa tapauksissa). Tämä arvosana multa vaadittiin kun hain tänne. Yleensä nämä arvosanat on myös ohjelma kohtaisia, mun ohjelmaan se oli 2:1, joihinkin economics-puolen se oli 1 eli first. En tiedä miten nämä arvosana-vaatimukset menee jos on tehnyt kandinsa ulkomaisessa yliopistossa.

Oletko siis tehnyt kandin brittiyliopistossa? Mä en tiedä miten muissa yliopistoissa noi tutkinnon lopulliset arvosanat määräytyi, mutta mun vanhassa yliopistossa vasta 3. ja 4. vuoden arvosanat merkkasi loppututkinto arvosanaa kohti. Ja niistäkin se taisi olla niin että neljä parasta laskettiin. En valitettavasti osaa tämän tarkemmin sanoa miten kannattaa tehdä.


No niin, jos jotain jäi epäselväksi niin rohkeasti vaan uutta kommenttia tulemaan! Toivottavasti näistä oli apua jollekulle, seuraava osa seuraa perässä!

Suosittelen muuten tsekkaamaan myös seuraavat sivustot, joista löytyy paljon lisätietoa Briteissä opiskelusta:

www.ucas.co.uk (Tietoa yliopistoista ja yliopistojen hakupalvelu)
www.isory.org (Suomalaiset opiskelijat Briteissä)
www.britishcouncil.fi (British Council Finland)

8 kommenttia:

  1. Tuli tuossa yhtenä tylsänä hetkenä katsottua britains dream homes tjsp. nimistä ohjelmaa ja siinä hehkutettiin vähän päälle miljoonan punnan asunnosta että kylpyhuoneessa oli modern taps eli ihan tavalliset oraksen halpismallien näköiset hanat jollaiset on ollut jokaisessa suomalaisessa kodissa kymmeniä vuosia (ja joissakin vähän "designimmatkin") eli kyllä niitä jotkut käyttää, eihän sitä tiedä vaikka olisivat vihdoinkin vähän yleistymässä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, modern taps, joo-o :D Toivo elää et ne olis yleistymässä, toistaiseks olen törmännyt täällä niihin vaan Ikeassa ja silloin tulin vessasta ulos niin iloisena et kaverikin ihmetteli mitä oli käynyt :)

      Poista
  2. Moi!

    Mä olin kysynyt tosta bachelor tutkinnon arvosanoista ja oon siis ihan Suomesta ottamassa paperit ulos. Olin täällä Espanjassakin yliopistossa, mutta opettajat on kysyneet multa ihmeissään, että "mitä ihmettä sinä täällä teet kun Suomessa on paras koulutus?"
    Ajattelin tosiaan, että kun Suomessa on kuitenkin helppo uusia vanhojen kurssien kokeita jos tuntuu, että arvosana ei ole tarpeeksi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa, okei, no mut sithän se on helppo uusia jos tarve vaatii!! Sit voi vaan selvitellä et minkälaisia arvosanoja pitää löytyä jos haluaa tänne pyrkiä maisteriohjemaan, eri yliopistoilla ja ohjelmilla niiden sisälläkin kun on erilaiset vaatimukset.

      Poista
  3. Oi vitsit, täällä naurettiin noille videiolle! :) Hihi. Tuli melkein Skotlantia ikävä. Paras skottiaksenttivideo on mun mielestä se hissin äänentunnistaja ;) Tuli tätä lukiessa niin elävästi mieleen meidän panikoinnit ekana vuonna ekan Cuban missile crisis esseen kanssa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo mä täällää hirnuin niille yksinäni :D Mut pahus unohdin kokonaan ton hissivideon, se olis ollut täydellinen!
      Ja nyt kun sanoit niin vasta muistui mieleen Cuban missile crisis, haha good times <3

      Poista
  4. Heiii, mitenköhän mulla on menny totaalisesti ohi tää postaus? Vitsi, miten kiva! Suuri kiitos siis tästä!!! T. Meitsi, joka just päätti lähtee sinne Aberdeeniin ja hylätä työpaikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, oot sinne lähdössä! Mitä meet opiskelee? Hyvä jos tästä postauksesta oli hyötyä, toinen osa tulee heti kun saan vastattua loppuihinkin kysymyksiin :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!