torstai 16. elokuuta 2012

Reissupäivyri: Angkorin temppelit

Viimeisenä määränpäänä reissullamme oli Angkorin mahtavat temppelit jotka sijaitsevat Siem Reapin läheisyydessä.

Sanotaanko näin alkuun etten tykännyt yhtään Siem Reapin kaupungista. Se oli inhotusta ensi silmäyksellä. Todellisuudessa tosin kaupungilla ei tullut hirveästi pyörittyä, kerran illallisella ja kerran kävin yömarketilla mutta muuten sitä yleensä suuntasi sinne temppeleiden suuntaan. Mutta en tykännyt silti kaupungista. Liian turisti, liian valoisa, liian ahdistava - siinä ei ollut yhtään sitä "aitoutta" jota kohtasi muualla Kambodzassa. Mutta sitä toisaalta osattiin odottaa.

Meillä oli valitettavasti hyvin rajallinen määrä aikaa käyttää temppeleiden tutkimiseen, yksi kokonainen päivä ja yksi puolikas päivä (joka tosin alkoi jo klo.04.00). Siellähän suositellaan että temppeleiden tutkimiseen käytetään vähintään 3 pvä, mutta tällä kertaa mentiin näillä eväillä.



Mentiin periaatteessa kaksi reittiä - iso silmukka ja pikku silmukka. Ison silmukan lähdin sitten lauantaina valitettavasti kiertämään yksin kun sairaus selätti rakkaan matkakumppanini. Tingin itselleni tuk tukin päiväksi (todella ärsyttävällä ajajalla, olisi mieli tehnyt hypätä kyydistä pois puolenvälin jälkeen).


Menin siis ensimmäisenä päivänä itse yhteensä käymään yli kuudessa eri temppelissä ( ja tuk tukia kyllä tarvittiin, kauheet välimatkat, pyörä olis kans ollut hyvä!) ja osa niistä oli järkyttävän hienoja jonka jälkeen osa näytti vähän...noh, vaatimattomilta.

Ja toisaalta, vaikka nämä temppelit on hienoja, en tajua miten joku jaksaa viikkoa noissa maisemissa kierrellä. Koska loppuenlopuksi päivän kiertelyjen jälkeen kaikki temppelit alkaa näyttää samanlaisilta kivikasoilta. Sori, mut näin se vaan on.


Sunnuntaina sainkin taas bf:n mukaani kiertelyihin ja herättiin sitten klo.04.00 jotta ehditään näkemään auringonnousu Angkor Watin takaa. Vaikka auringonnousu ei itsessään niin hieno ollut, oli se ehdottomasti aikaisen herätyksen arvoista. Mielettömät maisemat siihen aikaan aamusta. Yksi niistä asioista jotka pitää vaan kokea. Oli ihan mieletön fiilis kävellä sillan yli aamu neljän jälkeen kun oli vielä ihan pimeätä ja kuuli vaan muiden kävelyn ja kännykän valot näki kun sillä valaistiin polkua.

Tämä on mun yksi lempparikuvista koko reissusta.



Sunnuntaina käytiin siis se pienempi lenkki kiertämässä ja siitäkin vaan kolme temppeliä kunnes matkakumppanin kunto taas heikkeni. Ottaen huomioon klo.04.00 herätyksen, en pannut turhan paljon vastaan. Eli silloin oli vuorossa se kuuluisin temppeli Angkor Wat, sitten Angkor Thom ja kolmas temppeli jossa Tomb Raider on kuvattu.




Ehdittiin vielä hetki chillailla hotellin uima-altaallakin ennen kentälle lähtöä. Kambodzasta sai taivaallisia hedelmäsmoothieita joiden valmistusta olen nyt yrittänyt kopioida kotona ollessani - huonoin tuloksin tosin..


Tässä olisi nyt kaikki kertomukset kohteissa kasassa, mutta vielä löytyisi pari reissujuttua josta haluaisin kirjoittaa, joten katsotaan josko saisin ne eetteriin pian..

3 kommenttia:

  1. Woah upeita kuvia, ja tosiaan, se sun lempikuva oli todella mahtava. Kivikasat alkaa varmasti näyttämään kivikasoilta. Muistan kun kierreltiin Erasmus-ajan bysantilaisissa museoissa. Lopulta kaikki kipot, kupit ja kulhot alkoi näyttämään samalta. Viimein matkaseurani tokaisi et fu'k im tired of these pots! However, todella makeita kuvia ja kauhee matkakuume iskee :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mulla kävi sama juttu viime kesän interrail-reissulla kun oltiin kierretty eri kirkkoja. Sit vikojen kaupunkien kirkkoihin ei jaksettu enää mennä sisään kun ne kummiski näytti samalta :) Tulee semmonen yli-ähky, niinhän se vaan menee :)
      Mulla on nyt matkakuume Kreikkaan kun selasin sitä teidän matkaopasta :D

      Poista
    2. Ooh, tule tule ;) Tänne saa aika halvalla nyt reissuja ;)

      Poista

Kiva kun kommentoit!