tiistai 11. joulukuuta 2012

Talvisia tunnelmia

Rupean kohta vuodenaika-postaajaksi :) Tässä on kuitenkin taas tullut otettua oikein kunnon talvikuvia joten täytyyhän niitä jonnekkin läntätä!

Istun tällä hetkellä pyyhe päässä, tukka märkänä, laukut tyhjinä ja yksi kappaletta latureita kadoksissa. Kentälle pitäisi lähteä reilun parin tunnin päästä. Ja mitä minä tulen tekemään? No tietty kirjoittelemaan blogiin :)


No, ei siinä laukun pakkaamisessa kauan mene. Heti kun osaisi päättää että mikä rytky laitetaan valmistujaisjuhliin päälle. Ja kerätä kamat joita olen ripotellut ympäri ämpäriinsä, niin sinne laukkuun. Ja pari miljoonaa muuta juttua.


Olen ensimmäistä kertaa lentämässä Lontooseen ihan välilaskun kautta (pakosta tosin) mutta onneksi vaihtoaika on vaan semmosen 55 m Stokiksessa. Eipähän tarvitse siellä kökkiä turhan pitkään. Toivottavasti laukku ehtii tulla mukaan myös.


Kiireinen viikkko edessä mutta varmasti sitäkin hauskempi! Ensin hetkeksi Derbyyn ja sieltä sitten viikonlopuksi Lontooseen. Valmistujaisjuhlat on ensi tiistaina sitten. Ja sit onkin jo melkeen joulu, kääk!

Värjäsin sitten tukankin näissä aamukiireissä. Toivottavasti siitä ei tullut punaista....

Nyt menen ehkä oikeasti laittamaan jotain tavaraa sinne laukkuihin! Palaillaan taas!

2 kommenttia:

  1. Hyvin tutulta kuulostaa tuo "lähteminen" :) Mukavia valmistujaisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tajuu miten vaikeeta on esim.pakkaaminen edellisenä iltana :D Nytkin heitin kamoja viel laukkuun 15 min ennen taksin tuloa. Saa nähdä mitä tuli kaapattua mukaan :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!