perjantai 12. kesäkuuta 2015

3 x Baku



Toukokuisella Baku- reissulla oli onneksi hieman enemmän mahdollisuuksia nähdä myös itse Bakun kaupunkia. Vielä jotain juttuja jäi ehkä näkemättä mutta periaatteessa tuntui siltä että lähdin sieltä sillä mielellä että tärkeimmät jutut tuli koettua. Edellisessä postauksessa taisinkin jo mainita että Baku ei ihan hurmannut - siinä on vähän sama ongelma kuin Singaporessa, jotenkin paikka tuntui liian kiillotetulta! Bakussa on kuitenkin monta positiivista piirrettä: kaupunki on siisti, turvallinen ja helppo navigoida.

Kuitenkin, halusin tässä postauksessa keskittyä kolmeen kivaan juttuun joista tykkäsin Bakussa. Täytyy tietysti huomattaa että tämä ei ole millään tavalla kattava lista Bakun "nähtävyyksistä" vaan nimenomaan listaus niistä kolmesta jutusta joista henkilökohtaisesti pidin Bakusta (ja paikoista joissa ehdittiin käymään).

Tällä kertaa olin paikalla siinä mielessä loistavaan aikaan koska keli oli ihan huippu koko ajan! Lämpötilat pysytteli koko ajan +25 asteen paikkeilla joka oli juuri sopivan mukava keli. Illat oli hieman viileämpiä, mutta silti pystyi nauttimaan helposti illallisesta ulkona. Voisinkin siis ainakin suositella reissua Bakuun toukokuussa, voi olla että kesällä tuolla onkin sitten todella kuuma!

Baku Bulevardi

Varmaan kaikista isoin ja tunnetuin juttu on Baku bulevardi joka on nimensä mukaisesti n. 7 km mittainen bulevardi joka reunustaa kaupunkia ja Kaspianmerta. Tältä bulevardilta löytyy kivoja ravintoloita ja kahviloita joissa on mukava hengata. Sen lisäksi sitä pitkin on mukava vetää aamulenkkiä kuten minä tein yhtenä aamuna (ja josta olen vieläkin ylpeä). Siltä näkee myös kivasti Bakun tunnetut liekkitornit ja löytyypä sieltä yksi ostoskeskuskin.

Me käytiin aika monena päivänä ja iltana istuskelemassa juuri näiden ravintoloiden terassilla ja nauttimassa hyvästä ruuasta kivojen maisemien kanssa. Tosin täytyy myöntää että jos kurkkasin veteen niin huomasi kuinka likaista se oli. Jotkut väittää että jos on tuulinen päivä niin mereltä kantautuu selvästi öljyn haju. Itse en kyllä sitä huomannut!





Vanha kaupunki

Bakun vanha kaupunki on myös todella sympaattinen. Vanhalle kaupungille tyypillisesti se on täynnä pienempiä kujia ja kauniita rakennuksia (osa tosin hieman ränsistyneempää sorttia). Me käytiin eräänä iltana aivan ihanassa ravintolassa tuolla syömässä (jonka nimeä en tietenkään muista) joka oli muurien ympäröimä sisäpiha. Täydellinen paikka. Suosittelen muuten paikallista ruokailutyyliä, eli että porukalla tilaa pöytään alkupalat ja pääruuat ja kaikki jaetaan pöytäseurueen kanssa. He tuovatkin sitten pöytään vaikka mitä herkkuja, usein tosin ihan liikaa ruokaa!

Vanha kaupunki luo myös aivan täydellisen kontrastin loppukaupungille joka on kuitenkin todella moderni. Vanhasta kaupungista haikailin myös niitä ihania mattoja, joita siellä myytiin, mutta totesin kyllä että laukussa ei ole tilaa niille. Täällä myös sijaitsee yksi Bakun tunnetuimmista nähtävyyksistä, eli Maiden Tower. 









Hilton Rooftop Bar

Tämä paikka pääsi listaukseen nimenomaan mukaan hienojen näkymien vuoksi! Kuten olen ennenkin maininnut, rakastan kattoterasseja ja kaupunkeja iltavalaistuksessa, joten myös Bakussa meidän piti yrittää löytää tämäntyyppinen paikka. Kävikin ilmi, että Hilton hotellin ylätasanteella on 360 astetta pyörivä baari, josta on luonnollisesti makeat näkymät kaupungin ylle! Ulos terassille ei täällä tietääkseni pääse, mutta kyllä ne näkymät sieltä lasin takaa oli jo tarpeeksi upeat. Harmiksemme juuri tuona kyseisenä iltana kun me olimme paikan päällä ei ravintola pyörinyt, mutta me onneksi saatiin pyötä juuri ikkunan edestä josta näimme liekehtivät tornit. Suosittelen mikäli mielii ihastella kaupungin iltavalaistusta ylhäältä käsin!



Se olisi sitten Baku-jutut tällä kertaa siinä, ehkä pitäisi seuraavaksi kirjoitella lisää toukokuisesta Slovakian reissustamme ja päiväretkestä Wieniin?

4 kommenttia:

  1. Samoilla seuduilla olemme Bakusta nauttineet. Rantabulevardille oli vaan välillä haaste päästä, sillä katua ei kyllä helposti jalkaisin ylittänyt, mutta olihan siellä täällä niitä (todella siistejä) alikulkukäytäviä.
    Ja nuo Vanhan kaupungin muureille levittyvät matot, ne olivat kyllä hienoimpia "maisemia" tuolla.
    Kävimme myös Heydar Aliyev -museossa, joka on ehdottomasti käynnin arvoinen, kuten myös sen kahvila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on kieltämättä haastavaa päästä sinne rantabulevardille, varsinkaan jos ei ole ihan varma niistä alikulkutunnelien paikoista!

      Heydar Aliyev keskus on kyllä upea paikka, se valkoisuus pisti häikäisemään kirkkaana päivänä :D

      Poista
  2. Jänskää nähdä kuvia ja lukea paikasta, josta ei ole mitään ennakkokäsitystä! Näyttää ihan kivalta paikalta, etenkin jos se vielä on siisti- passais mulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä super siisti. Jotenkin se siisteys ihan hyppää suoraan kasvoille tai ainakin minä kiinnitin siihen paljon huomiota :) mutta kiva paikka kyllä!

      Poista

Kiva kun kommentoit!