sunnuntai 23. elokuuta 2015

Viikkokuulumiset

Aloitin tämän viikon taas vaihteeksi vierailulla Ikeaan - siitä on tullut ihan meikäläisen kantismesta. Maanantain vierailu oli jo kolmas viikon sisään. Onneksi se on lähellä työpaikkaa joten sinne on helppo mennä mutta samalla Coventryn Ikea on kyllä ehkä maailman veemäisin suunnittelultaan. Se on nimittäin kuudessa kerroksessa ja sinne hyödyllisimpään kerrokseen, eli Market Hall joka on vitoskerroksessa, pääsee vain jos menee ensin kuutoskerroksen sinne näyttelyalueelle ja kiertää koko helahoidon läpi. Ärsyttävää. Tällä kertaa olin hakemassa lipastoja toimistooni. Tai siis ehkä paremminkin sanottuna minun huoneeseeni joka toimii sekä toimistona että vaatehuoneena. Mukaan tarttui myös vaaterekki johon toivon mukaan mahtuu kaikki tämän naisen mekot (niitä on paljon!). 



Auton oston myötä työmatkat on lyhentynyt entisestään ja olen päässyt ihan ennätyksellisin aikaisin kotiin töistä. Tiistaina olinkin jo kotona hyvissä ajoin ja lähdin pienelle kävelylenkille tuulettumaan ja piristymään, olo oli jotenkin harvinaisen nuupahtunut työpäivän jälkeen. Meidän koti on ihanan lähellä todella isoa puistoa ja siellä on mukava tallustella näin kesäiltaisin kun on vielä valoisaa. 



Perjantaina pari miehen kaveria tuli tupatarkastukselle meidän uuteen kotiin ja mä liityin heidän seuraan illalliselle. Vuorossa oli tietysti miehiseen tapaan grillailua ja ruuatkin oli sen mukaiset: lihaa, lihaa ja lisää lihaa. Ja vähän halloumia! Mutta hyvää oli ja burgerit kyllä maistui! Ollaan kyllä onneksi pystytty nauttimaan meidän pihasta todella paljon tämän kesän aikana vaikka pihakalusteetkin saatiin vasta heinäkuun lopussa.



Lauantaina fiilistelin kaupungilla - oli ihan mielettömän painostava ja kuuma sää ja iltapäivälle olikin luvattu ukkosta. Asteet kipusi jopa +27 joka mielestäni oikeutti jätskin ostoon (ei sillä että kamalasti tekosyitä jäätelön ostoon kaipaisin näin kesällä). Rasberry Ripple oli superhyvää! Kotiin päästessäni taivas repesikin ja vettä tuli kuin aisaa. 



Lauantai-iltana lähdettiin kaupungille syömään illallista. Lichfield on täynnä ihania, itsenäisiä ravintoloita mutta tällä kertaa päädyttiin ketjuravintola Ask Italiaan koska heillä on todella kiva terassi missä on mukava istua näin kesäiltaisin! Ilma oli vähän viilentynyt päivästä mutta hyvin silti tarkeni ulkona istuskellessa. Valkoiset housut oli ehkä vähän hazardi valinta kun tarkoitus oli syödä pizzaa mutta hyvin selvisin (vaikka siiderit kyllä onnistui kaatamaan päälleni)!




Seuraavaksi olisi tarkoitus lähteä metsästämään sohvaa...Tilattiin jo viime lauantaina sohva jonka piti saapua tämän viikon torstaina mutta keskiviikkona sainkin soiton, että heillä ei olekaan kyseistä sohvaa varastossa (vaikka piti olla) ja että uutta sohvaa pitäisi odottaa 10 viikkoa. Sanottiin ei kiitos tälle ja peruutettiin tilaus. Nyt pitäisikin sitten löytää uusi sohva jonka toimituksessa kestäisi vähemmän kun se 10 viikkoa...

2 kommenttia:

  1. Oh no. Onpa ärsyttävä soha-juttu!
    Piti jo jossain muualla kommentoida, et sul on tosi kivat hiukset tossa kuvassa. Toivoisin, että itsekin pystyisin, mut suutarin lapsella ei oo kenkii, vai miten se meni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli! Onneksi eilen löytyi kuitenkin uusi sohva ja se saadaan toivon mukaan jo huomenna!

      Kiitos! Mä olen yleensä superlaiska ja huono laittamaan kanssa hiuksia mutta ne oli niin likaset että ne oli pakko laittaa kiinni jotenkin niin ettei likaisuutta huomannut :D

      Poista

Kiva kun kommentoit!