torstai 29. lokakuuta 2015

Keskiviikko minun matkassa

Eksyin taannoin lukemaan "päivä minun kanssani" tyyppistä postaustani viime vuodelta kun asuttiin vielä Derbyssä ja voi vitsit, ei ihme että olin koko ajan niin väsynyt kun tuollaista arkea elin! Työpäivät venyivät todella pitkiksi kun työmatkat olivat niin pitkiä ja illalla ehdin syödä juuri illallista ja sitten pitikin jo mennä nukkumaan. Sen takia ajattelinkin tehdä ihan itsellenkin vertailun vuoksi uudestaan tälläisen "päivä minun kanssani" postauksen. Nyt kun asuinkaupunki on vaihtunut ja olemme asettuneet tänne, on tämä arkikin hieman rutinoinut.

Keskiviikko

06.20/ Herätyskello pärähtää soimaan. Kellojen siirtymisen myötä aamut on tähän aikaan hieman valoisampia ja on niin paljon helpompi herätä kun verhojen takaa pilkistää hieman luonnonvaloa. Otan kännykän käteen ja huomaan äidiltä yön aikana tulleen viestin, että hän on saapunut Shanghaihin. Vaikka sitä ei varmaan suositella että heti ensimmäisenä aamusta alkaa selaamaan kännykkää, niin minulle näytön valo on paras tapa hiljalleen herätellä kroppa uuteen päivään.

6.30/ Aika nousta ylös! Mies jatkaa vielä uniansa joten yritän siinä pienessä valonkajastuksessa löytää jotain vaatteita päälle. Luovutan ja päätän meikata ensin. Tällä välin miehenkin herätyskello soittaa ja minä menen heti makkariin takaisin napsauttamaan valot päälle ja pukeutumaan.

6.50/ Nappaan jääkapista aamupalan ja lounastarpeet mukaani. Samalla pistän myös aamukahvin tekeytymään - ihana latte meidän uudella kahvikoneella! Kasaan kaikki kamani (joka tuntuu kyllä koko omaisuudelta) eteiseen: läppärilaukku, käsilaukku, eväslaukku ja salikassi. Olo on kuin aasilla kun rahtaan kamat autoon.

7.03/ Ovesta ulos ja autoon. Yleensä laitan äidille tässä vaiheessa viestiä että soittaa - meillä kun on tapana rupetella automatkan aikana. Äiti on kuitenkin siellä reissussa joten kuuntelen suosikkiradioasemani aamuohjelmaa - sieltä tulee vaikka mitä hyvää musiikkia! Heillä on myös aamuisin aina hyviä juttuja ja joka aamu esitetään päivän polttava kysymys kuuntelijoille. Tänä aamuna se oli "when did you not receive the memo?" tarkoittaen tapahtumaan kun olet esim osallistunut johonkin juhliin ihan väärissä tamineissa kun kukaan ei kertonut sinulle että kyseessä on vaikka teemapukeutumisilta. Minä jäin oikein miettimään onko minulle koskaan käynyt näin, mutta en keksinyt mitään katastrofiaalista tapahtumaa!



7.50/ Kaarran auton toimiston pihaan. Yleensä tässä vaiheessa parkkipaikka ammottaa vielä tyhjyyttään ja saan ruhtinaallisesti parkeerata auton ihan minne lystään!

8.00/ Avaan koneen ja sähköpostit. Ensimmäinen tunti minulla menee yleensä siihen että järkkään sähköposteja läpi (inboxissa saa olla vain ne jotka vaativat toimintaa), luen aamun uutiset ja mietin päivän to do-listaa samalla kun kauhon mukaan ottamani aamupalan naamaan. Olen intohimoinen to do-listojen kannattaja. Varsinkin tälläisinä kiireisimpinä aikoina laadin vielä erikseen aamuisin listan hommista jotka pitää saada tehtyä päivän aikana. Aamupuurooni olen hieman pettynyt. Vaihtelun vuoksi (ja Pinterestistä idean saatuani) kokeilin tehdä porkkanankakun makuista tuorepuuroa. Noh, odotettavasti eihän se ihan onnistunut.



9.00-13.00/ Aamupäivä meneekin enemmän tai vähemmän kokoustellessa, tosin saan onneksi yhden dokumentin valmiiksi kirjoitettua josta olen tyytyväinen.

13.15/ Aivan jäätävä nälkä! Yleensä syön lounasta jo viimeistään kahdeltatoista mutta tänään se venyi tähän saakka. Lounaaksi olin ottanut mukaan eilisillalta jäänyt myskikurpitsa- porkkana keittoa. Olin unohtanut ottaa suolan mukaan mutta onneksi löysin keittiön kaapeista pari Burger Kingin suolapussia. Totesin että vahinkojen minimoimiseksi on parempi että syön keittoni keittiössä kun konen ääreessä. Syödessäni lueskelen pari blogikirjoitusta ja googlettelen esim. mitä se butternut squash olikaan suomeksi jotta osaan kirjoittaa sen oikein tähän postaukseen.



14.00/ Lounaan jälkeen iski kamala kooma ja teen itselleni kahvia jotta silmät pysyisi auki. Aamupäivät  on aina niitä kaikista tehokkaimpia tunteja omalla kohdallani ja iltapäiväksi jää yleensä ne rutiinihommat. Juttelen hetken kollegan kanssa ja pohditaan meidän pikkujouluja.

14.30-16.00/ Jatkan dokkareiden kirjoittamista - se kun oli tämän päivän prioriteettilistalla numero 1! Olen tyytyväinen koska olen saanut kaksi isompaa juttua kirjoitettua päivän aikana.

16.15/ Aika pakata jo kamat ja lähteä kotia kohtiin jotta ehdin jumppatunnille. Ajelen nykyään työmatkat kapeilla maaseututeillä koska olen todennut tämän reitin olevan yleensä takuuvarma ajan suhteen kun taas motareista ei ikinä tiedä onko niillä ruuhkaa vai ei. Samalla voin kuvitella olevani oman elämäni Kimi Räikkönen kun pääsen ajelemaan mutkaisia ralliteitä pitkin.

17.15/ Salilla! Nopeasti vaatteet vaihtoon ja valmiiksi jumppatunnille!



17.30/ Voi elämä. Olin bookannut itseni GRIT-tunnille joka on sellainen hullu 30 min intensiivitreeni. Ollaan viimeinen kuukausi tehty painoharjoittelua mutta ohjaaja ilmoitti heti alkuun että tämä on sitten GRIT plyo tunti. Eli seuraavan puolen tunnin ajan hypitään, pompitaan ja hikoillaan hulluna.

18.00/ Kuolema. Raahaan itseni suihkuun ja toivon etten lysähdä suihkun lattialle kuin märkä rätti.

18.30/ Ja vihdoin kotona! Rakastan noita GRIT-tunteja koska ne on tehokkaita mutta kestää vain 30 min. Kamala nälkä mutta keittiö on niin kaaoksen vallassa että ensin pitää siivota jotta mahdun tekemään ruokaa. Täyttelen tiskikonetta hieman laiskasti samalla kun katselen puhelimesta snäppejä. Mietin että juuri eilen puhui kaverin kanssa siitä että kotikotona olen tottunut siihen että tiskikoneeseen isketään vaan lautaset, aterimet ja lasit kun täällä taas laitan sinne myös kattilat, pannut ja kaikki tarjoiluastiat...

19.00/ Mies saapuu kotiin ja aletaan yhdessä tekemään ruokaa. Tänään on vuorossa tämän reseptin mukaan tehty guilt free egg fried rice. Tykkään tästä tosi paljon ja samalla se on suhteellisen terveellistä.



19.30/ En tiedä miten saatiin tuhlattua puoli tuntia ruuan kun tämä on normaalisti nopea ruoka valmistaa mutta jotenkin siihen silti meni aikaa....Tässä vaiheessa on ainakin minulla mennyt jo nälkä hieman ohi mutta kauhon silti sapuskan kamalaa vauhtia naamariin.

19.15/ Ruokapöydän tuolit tossa odottaisi uutta maalikerrosta päälle mutta ei vaan millään jaksa vielä. Reidet huutaa hoosiannaa salikäynnin jälkeen joten lösähdän sohvalle ja käärin viltin ympärille. Telkkarista tulee yksi lempiohjelmistani Escape to Country, jossa kaupunkieläjät etsivät uutta kotia Englannin maaseudulta. Lemppari ohjelmani se on varmaan sen takia koska haluaisin tulevaisuudessa itsekin muuttaa jonnekin keskelle peltoa...

20.15/ Maataan molemmat vieläkin sohvalla ja katsotaan telkkaria. Pohditaan molemmat että ne tuolit oikeasti kannattaisi maalata kun meillä on nyt aikaa mutta ei vielä millään jaksa.

20.30/ Jee, saatiin itsemme ylös sohvalta ja keittiöön maalaamaan tuoleja! Päätetään maalata kaksi tuolia jotta voidaan käyttää käyttää niitä toisia kahta tuolia joita ei ole vielä maalattu. Tuolit vaativatkin enää yhden maalikerroksen päälle ja sitten ne alkavat olemaan valmiita!



21.00/ Tuolit maalattu! Hyvä me! Istahdan sohvalle ja avaan läppärin. Maksan tulevan lauantain hepparatsastuksen takuumaksun ja alan kirjoittelemaan tätä postausta. Saan postauksen melkein valmiiksi. Samalla pohditaan miehen kanssa viikonlopun suunnitelmia - olisi kiva mennä katsomaan Specteriä!

22.00/ Katsotaan kympin uutiset - illan pääuutinen oli nuoren 16-vuotiaan pojan menehtyminen Aberdeenissä koulupuukotuksen seurauksena.

22.30/ Nyt kyllä pitäisi mennä jo nukkumaan! Tajuan että olen unohtanut tehdä aamupuuroni valmiiksi joten menen keittiöön valmistelemaan sen torstaita varten. Teen aina iltaisin tuorepuuron valmiiksi johon tulee vadelmia pohjalle, desi puurohiutaleita, desi kreikkalaista jugua, desi mantelimaitoa ja lopuksi vielä hunajaa sekaan. Sitten vaan jääkaappiin yöksi ja aamuksi on aamupala valmiina!

22.45/ Kipin kapin iltapesulle ja nukkumaan!



6 kommenttia:

  1. Tuntuu, että sun päivä on ollut hurjan tehokas! :) Täytynee kokeilla sun ohjeen perustella tota tuorepuuron tekoa, vaikka nimi kuulostaa vähintäänkin epäillyttävältä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ehtii tekemään niin paljon enemmän arkipäivisin kun tulen aikaisemmin kotiin :) Mä niin suosittelen tuorepuuroa - mä en tykkää normaalista puurosta ollenkaan mutta tää on niin maukasta. Tuosta ylläolevasta ohjeesta unohtui mainita että ne pohjalla olevat marjat kantsii murskata ja sitten sekoittaa tietty koko helahoita keskenään!

      Poista
  2. Voi kauhee kun sä valvot myöhään:D itellä soi herätyskello 5.30-6.30 riippuen vähä päivästä ja sängyssä oon yleensä 21 maissa, viimeitään 22!:D

    Mäkin oon halunnut kokeilla noita Grit-tunteja, mutta en oo löytänyt niitä yhdeltäkään salilta, joilla me käydään sellaiseen aikaan, että pääsisin paikalle. Niitä on jostain syystä vaan aamupäivisin keskellä viikkoa!? Ihan outoa. Täällä niistä joutuu myös muuten maksamaan extraa. Ei riitä pelkkä jäsenyys salille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi oli kyllä mullekin aika myöhäinen nukkumaanmenoaika :) Kyllä mä yleensä pyrin olemaan kanssa sängyssä jo heti kympin jälkeen!

      Toi on kyllä ärsyttävää jos ne on noin organisoitu ja vielä maksaakin ekstraa! Jostain kumman syystä meilläkin on suurinosa GRIT tunneista aina päivisin mutta maanantaisin ja keskiviikkoisin löytyy onneksi iltatunnit.

      Poista
  3. Enpä ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi, että jogurttia voisi käyttää tuorepuurossa. Olen ennen käyttänyt vain maitoa ja omenamehua. Täytyypä kokeilla jogurtilla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No worries - mulle ei ollut taas ikinä tullut mieleen laittaa omenamehua, opin sen tekemään alussa aina sen jugurtin kanssa :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!