perjantai 16. syyskuuta 2016

Kun mikään ei riitä - Tripadvisorin arvostelut



Kävin Belfastissa kääntymässä töiden takia ja törmäsin tähän hauskaan kylttiin. Tässä oli näköjään mainonta osattu kohdistaa oikein koska tästä kyltistä oli tehty ihan artikkeli paikallisiin uutisiin ja mainittu kuinka se houkuttelee ihmisiä sisään maistamaan tätä "huonointa salaattia".



Kyltti muistutti minua siitä kuinka luin häämatkamme jälkeen arvosteluja meidän hotelleista. Matkamme jälkeen totesin nimittäin että voisin käydä pistämässä meidän hotelleista arvostelut Tripadvisoriin. En käytä kyseistä palvelua turhan aktiivisesti, mutta koska meidän matka oli ollut niin mieletön niin halusin käydä jättämässä positiivista kommenttia. Päädyin sitten kuitenkin lukemaan muita kommentteja joita asiakkaat olivat jättäneet samoista hotelleista missä me olimme olleet. 

Ja ihan oikeasti. Osa niistä kamalista valistusvirsistä oli niin huvittavia että niitä oli pakko tulla jakamaan myös tännekin. En vaan voi ymmärtää osaa niistä kommenteista sitten ollenkaan koska tuntuu siltä että valitetaan ihan valittamisen vuoksi. Olen samaa mieltä juuri tuon belfastilaisen kahvilan omistajan kanssa josta tuo yllänäkyvä kyltti löytyi, että Tripadvisor tuntuu olevan loistava kanava ihmisten vihan purkamiseen ja siellä on myös tapana hieman värittää vielä kokemuksia. Tässä siis koottuja parhaita kommentteja Tripadvisorista meidän häämatkan hotelleista, minun kommenteilla maustettuna.

Aloitetaan meidän Mosambikin Bazaruto-saaren hotellista joka sijaitsi rauhallisella ja syrjäisellä saarella 45 min venematkan päästä itse päämantereelta. Hotellin nimi oli Ananatara Bazaruto Island ja oli ainut hotelli kyseisellä saarella. Meidän mielestä se oli aivan upea paratiisisaari ja täydellinen lopetus meidän häämatkalle. Kaikki eivät kuitenkaan ollut samaa mieltä.

"Came with very high expectations , but sadly disapointed. No lobster , lots of overcooked prawns. No dolphins, no turtles on paradise island trip. Trip cut short due to bad weather so we landed up getting 5 hours instead of 6 . Yes what can I say?"

Siis ei ollut hummeria tarjolla?!? OMG, soittakaa kansalliskaarti koska tottakai illallispöydästä pitää löytyä hummeria. Ja siis delfiinitkaan eivät hypänneet käskystä esille merestä saatika  sitten merikilpikonnat? Miten ne kehtasi olla näyttämättä naamaansa veneretkellä? Kyllä villieläinten pitäisi ehdottomasti näyttäytyä joka kerta kun turistit saapuvat meriteitse saarelle ja Flipperin pitäisi vielä tehdä pari temppua että jengi on varmasti tyytyväistä (tähän onneksi hotellin manageri oli kyllä vastannut että he eivät valitettavasti pysty kontrolloimaan koska delfiinit ja merikilpparit näyttäytyvät, villejä kun ne on).

Äh, sänkykin oli koristeltu. Kamala vaiva siivota kaikki ruusunlehdet pois ennenkun pääsi nukkumaan


"Our room was the last one which meant that we had to walk 5-10 min to the closest restaurant."

Oh my, joudutte siis ihan kävelemään että saatte ruokaa? Aika rankkaa.

Ymmärrän kyllä että tämä voi johtua omista preferensseistä, minusta olisi ollut ihana olla rannan viimeisessä huoneessa koska siellä oli ihan täydellinen rauha ja olisin mielelläni kävellyt sen 5 min illalliselle.

Uima-altaatkaan eivät olleet lämmitettyjä


"The excursion to Paradise island is very beautiful. Unfortunately the tide was too high and we had to waste more than an hour on the abandoned hotel in the island. It was nice to see the first 15 minutes. It is very eerie. It could have been more charming if it wasn´t because there are lots of graffity tags and some people living there."

Siis anteeksi, ymmärsinkö tämän oikein. Sinun mielestä siis kokemus saarella oli vähän tylsä koska siellä asui...voitteko kuvitella...IHMISIÄ! Oh my (muuten, meidän tietojen mukaan siellä asui kaikenkaikkiaan 4 ihmistä. Suoranainen ruuhka siis).

"Bazaruto Island was not super easy to get to: a flight from Johannesburg, a drive to the dock, and then a boat ride across to the resort. As Americans, our family had also needed to obtain expensive Mozambique visas in advance. In hindsight, we never would have made the effort to travel to Bazaruto, it just wasn’t worth it."

Viisumit on kalliita ja matkakin ihan helkkarin pitkä.

Meidän Botswanan lodgen "vanhanaikainen" huone


Botswanassa yövyimme Sanctuary Chobe Chilwero Lodgessa. Huomautuksena sanottakoon että jos katsoo kyseisen lafkan nettisivuja niin tajuaa että se on keskellä ei mitään ja ns. luonnonpuisto alueella eli ihan puskassa.

"Speaking of game, we saw many elephants but no cats or wild dogs. Overall, we were very disappointed in the lack of game at the camp. We could have stayed at much nicer camps with better game viewing."

Oliskohan meidänkin pitänyt valittaa kun ei nähty yhtään kissaeläimiä vaan vaan valtavasti elefantteja, kirahveja, seeproja sun muita elukoita. Minä kun luulin että me oltiin eläintarhassa ja ne eläimet tulee käskystä esille?

"Too many bad things to list. NO ANIMALS, Filth, disrepair, Bed bugs, No managemnt. Why bother to go to Africa? This was the end of our trip(Which was GREAT in general). We would have left before checking in, but could not get out of Kesane until the next day!!!! Food was Mediocre and was a high point. Do not stay at this lodge and try to avoide this whole section of Botswana."

Niin, miksi matkustaa Afrikkaan? Kannattaa pysyä poissa koko Botswanasta tämän lodgen takia.

"The hotel building and rooms are lovely from the inside but ugly from the outside. Some of the rooms have no view (just a few bushes and an electric fence)..."

Siis anteeksi. Mutta minkälainen näköala sieltä huoneesta pitäisi olla? Jos on katsonut lodgen nettisivuja niin se sijaitsee kirjaimellisesti keskellä puskaa. Siksi en ollut yllättänyt että näköala huoneistakin sisälsi....arvatkaa mitä? No niitä puskia.

No se typerä puskamaisema



"At breakfast they needed more servers as it was pretty slow service. There were a few mosquitos here and some smoke from the Namibia side."

Ai, ai, aika paha. Hyttysiä JA savuakin tuli vielä Namibian puolelta. Paras olisi kun lodgen henkilökunta olisi sanonut namibialaisille että pitää savunsa ja tuulettaa sen mualle ettei lodgen vieraat häiriinnyt.

Lounaaltakin oli vain tälläiset näkymät


Täytyy todeta että katson tai luotan Tripadvisorin arvosteluihin todella harvoin juuri sen takia koska tuntuu välillä siltä että ihmisillä ei ole mitään suhteellisuudentajua mitä tulee asioihin josta he valittavat. Valitetaan valittamisen vuoksi ja ainakaan itse en halua elää elämääni siten että katson asioita vain negatiivisesti. Älkää käsittäkö väärin, välillä minulla menee kuppi nurin ja valitan kyllä monestakin asiasta mutta toivon itse ainakin että minulla on ollut aina hyvä syy valittaa (yleensä se koskee todella huonoa asiakaspalvelua). Mutta meitä on tietty moneen makuun ja ymmärrän kyllä että jos on säästänyt lomaa varten pienen ikuisuuden niin haluaa että kaikki menee hienosti. Mutta se, että delfiinejä ei näy tai että leijonat on päättänyt pysyä puskissa ei mielestäni kuulu niihin asioihin josta mennään avautumaan hotellin henkilökunnalle (tai heidän Tripadvisor-sivulle). 

12 kommenttia:

  1. Hahah, miks mulle tuli sellainen fiilis, että noi kaikki typerät kommentit oli jenkkien jättämiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi tietty olla...en tosin katsonut arvostelijoiden profiileja sen tarkemmin!

      Poista
  2. Hyvä postaus! :D Olen niin monta kertaa naureskellut ja ollut äimistynyt ihmisten jättämistä hotellipalautteista. Yleensä luen booking.comista palautteita etukäteen ja osan voi hypätä ihan suosiolla yli, kun todella usein valitetaan asioista, joihin hotelilla ei ole mitään vaikutusmahdollisuutta. Tai buukataan itse hotelli kaukaa kaikesta ja sitten valitetaan siitä. Yleensä itse ei oteta mitään vastuuta omista valinnoistaan ja kuvitellaan saavansa viiden tähden huone, vaikka hotellilla on vain kolme tähteä ja hinta huokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja tuo on kyllä niin totta että ei oteta vastuuta omista valinnoista. Yleensä kun vaivautuu katsomaan hotellin sivut tai kuvaukset niin voi jo päätellä minkälaiseen lafkaan on menossa. Ja harvoin sen pitäisi tulla yllätyksenä jos hotelli on esim kaukana keskustasta!

      Poista
  3. "WHY BOTHER TO GO TO AFRICA?!" :'D Ahahaha, tämä oli niin hyvä. Ja oon miettinyt niin samaa joskus Tripadvisorin kommentteja lukiessani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo tuo kommentti oli niin paras :D Siis miksi edes vaivautua? :D

      Poista
  4. Aamen. Mullakin on palanut muutaman kerran hieman käämit, kun jotkut palvoo asiakasarvioita (ja etenkin tripadvisoria) yli kaiken muun (esim. kuvat, oma fiilis), ja hotelli_ei_voi_olla_hyvä jos on tripadvisorissa sijalla 100/300 eikä siellä kärkipäässä... :D Mä oon itse ainakin huomannut, että arvostelut on paljon kriittisempiä heti, jos kyseessä on ns. "hieno" hotelli, ja siksi sellaiset 4-5 tähden hotellit voivat olla asiakaspisteissä paljon alempana kuin yksinkertaiset majoitukset, kun niitä kohtaan on varmaan muutenkin paljon matalammat odotukset ja hinta ihan eri luokkaa... Koska se 70% asiakaspisteissä saanut voi olla oikeasti aivan kiva. Ja useinhan palautetta käydään jättämässä vain jos on valitettavaa tai jos on ollut ihan SUPERhyvä.:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi on kyllä ihan totta että ihmiset varmaan odottaa enemmän niiltä "hienommilta" hotelleilta. Toisaalta olen lukenut sieltä kyllä sellaisiakin arvosteluita esim. kolmen tähden hotelleista että ei just uskoisi. Et odotetaan viiden tähden kokemusta kun hotellilla on vaan kolme tähteä.

      Ja totta tuokin on että palautetta yleensä jätetään vain noissa kahdessa tilanteessa!

      Poista
  5. Hahahhahahhaaa..tipahdin! Niin hyvin kirjotettu, tarjosi loistavat naurut mun muuten vähän kurjaan sairastamispäivään :D Allekirjoitan sun pointin ihan täysin. Oon itekin lukenut kommentteja tripadvisorista niin majoituksista kuin ruokapaikoistakin ja jotkut niistä on vaan niin uskomattomia. Välillä mietin ettei kukaan ole tosissaan voinut niin kirjoittaa. Jos on oikeasti ollut todella huonoa palvelua, hotellihuoneen seinässä iso reikä tai vaikka varpaankynsi pastassa (näin kärjistetysti) niin kriittinen palaute on paikallaan ja mullakin joissani tilanteissa voi todella leikata kiinni mutta mutta..Mahtoi teilläkin olla noiden arvosteluiden perusteella kurjaa noinkin katastrofaalisessa paikassa :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä oli kyllä tosi kurjaa :D

      Joo, ne kommentit on kyllä niin uskomattomia. Sama juttu täällä, valitan yleensä jos jotain on mennyt ihan sairaan pieleen mutta mun mielestä huvittavinta on valittaa jos ei näe eläimiä safarilla. Siis ihan oikeasti, ei ne ole mitään eläinpuistoja missä leijonat sinkoilee jeeppien eteen joka 5 min välein....

      Poista
  6. Tässä oli kyllä monta niin loistavaa esimerkkiä! Mulla on kyllä tapana tarkastaa kaikki hotellit Tripadvisorista ennen varaamista siltä varalta jos oikeasti suurin osa arvosteluista on erityisen huonoja, mutta välillä ei voi kuin päätä pyöritellä mitä kommentteja ihmiset jättää. Nopeastihan sen oppii noista palautteista huomaamaan mitkä on aivan epäoleellisiin asioihin keskittyviä, ja miten niistä paistaa läpi ettei olla edes ennen reissua katsottu mihin ollaan menossa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan totta kyllä. Kuten sanoit sieltä pystyy vähän katsomaan mitkä kommentit on ihan sellaisia ettei niistä kannata välittää ja mitkä on sit sellaisia jotka kannattaa huomioida!

      Poista

Kiva kun kommentoit!